Mukana oli TERAlaisten lisäksi SKIPOLIlaisia ja EQVET:läisiä. Hiihtoesteratsastuksessa kierretään maastoesterata, jolla on esteitä hevoselle ja hyppyreitä sekä muita tehtäviä hiihtäjälle. Päivä oli valittu loistavasti, sillä kirkas talviaurinko ja puhdas lumipeite pitivät mielen korkealla.
Meitä lajiin tutustutti itse Cajus Aminoff – tallin omistaja, moninkertainen kenttäratsastuksen suomenmestari ja vuotuisten suurten hiihtoesteratsastuskisojen järjestäjä. Olimme siis hyvissä käsissä, sillä laji oli tuttu myös tallin hevosille. Haastetta ei kuitenkaan puuttunut – olihan rata aivan sama kuin pari viikkoa aiemmin pidetyissä “SM”-kisoissa. Tämä ei kuitenkaan estänyt TERAlaisia Nina ja XXX Suihkosta tuomasta omaa suomenhevostaan ja suoriutumasta taidokkaasti kaikista tehtävistä.
Rata aloitettiin kiihdytyssuoralta, jossa oli kolme pientä hyppyriä. Suoran lopussa odotti isompi hyppyri, jonka rinnalla oli hevoselle okseri. Tämän jälkeen vauhtia hidastettiin ennen kaarretta pujottelutehtävällä, jossa hevosen ja hiihtäjän tuli kiertää tynnyrit samalta puolelta. Kaarteen jälkeen päästiin kahdeksikon toiselle suoralle, jonka alussa oli kiinteä rengasvalli, jossa oli suksien mentävä rako hiihtäjälle. Hevonen tietysti hyppäsi renkaiden yli. Vauhdin riittävyyttä koeteltiin oljista rakennetulla hidasteella, jossa hiihtäjän piti varoa kaatumasta nenälleen. Ennen toista kaarretta oli radan suurin hyppyri, josta hiihtäjä pääsi komeaan usean metrin ilmalentoon. Viimeisessä kaarteessa oli radan teknisesti haastavin hyppyri, jossa hiihtäjän tuli kerätä liinaa käteensä, ja heittää se hyppyrin nokalla tolpan yli. Lisäksi oli muistettava kääntää, ettei ajautunut ulos radalta. Ei siis ollut lainkaan ihme, että hiihtäjien polvet tuntuivat rataan tutustumisen jälkeen hieman tutisevan.
Koska meitä oli paljon, kullekin hevoselle määrättiin kaksi ratsastajaa, ja päätettiin ratsastaa kahdessa ryhmässä. Ensimmäisenä tallista haettiin Veronica, Fia ja Grilett. Vierailevana tähtenä radalle lähti myös Suihkosten suokki. Ensimmäisten huimapäisten hiihtäjien selvitettyä rata hengissä hiihtäjiä riitti lähtö/maalialueella jonoksi asti. Kaikki pääsivät kuitenkin kiertämään radan niin monta kertaa kuin halusivat/jaksoivat. Hiihtäminen oli yllättävän raskasta: käännökset ja hyppyrit tuntuivat reisissä, ja köydestä kiinni pitäminen käsivarsissa ja yläselässä. Myös ratsastajien naamat punoittivat, sillä kenttäratsastuskunto ei talvikauden jälkeen ollut aivan terässä. Jotkut hevosista olivat niin innoissaan, että niiden piteleminen kävi ratsastajalle työstä. Kaikki sujui mallikkaasti. Ainoa ongelma oli Grilett’en taipumus lähteä viimeisestä kaarteesta luvattomille teille, ja kerran sen onnistuikin viilettää ilman ratsastajaa tallille asti.
Reilun tunnin hikoilun jälkeen ensimmäiset hevoset pääsivät talliin lepäämään, ja radalle haettiin Köyhien ystävä, Well Done, Rantschein ja Gril. Tauon aikana väki pääsi nauttimaan erinomaisesta buffasta, jonka Teran hallitus meille loihti. Tarjolla oli grillimakkaraa, kuumaa mehua ja muurinpohjalettuja opiskelijaystävälliseen hintaan. Kaik män!
Toisen ryhmän hevoset olivat selvästi konkareita radalla, eikä kieltoja tullut. Sen sijaan hiihtäjillä oli haastetta pysyä vauhdissa mukana. Säpinää tilanteeseen toi Cajus esittelemällä rataa ja hiihtäjiä muutamalle nuorelle hevoselleen, jotka yrittivät sännätä karkuun kuullessaan suksien suhinan lumella. Vapaan harjoittelun lisäksi näimme joitakin kaksintaisteluita. Rata oli rakennettu kilpailuja varten, joten kaikkia esteitä oli rinnakkain kaksi. Hevos-ratsastaja-hiihtäjä-kolmikot pääsivät siis ottamaan mittaa toisistaan, mikä sytytti hevoset ennennäkemättömään vauhtiin.
Kaikilla tuntui olleen mukavaa, joten eiköhän oteta uusiksi ensi talvena!
Kirjoittaneet Laura Koskela ja Lasse Sundström
