Teekkariratsastajat järjesti valjakkoajon alkeiskurssin 22.-23.4.2006 Loimihaan tilalla Loimaalla. Kurssille osallistui 6 reipasta naista – Kaisa Gåransson, Jaana Lahtela, Kati Kotilainen, Anna Erika Suortti, Susanna Hälikkö ja Riikka Hakala. Kurssin vetäjinä toimivat Loimihaan isäntäpari Leena Hakala ja Hannu Kalalahti, sekä Ansku Laaksonen.
Kaikilla kurssilaisilla oli sen verran ratsastuskokemusta, että ihan a:sta ei tarvinnut opetusta aloittaa, joten siirryimme suoraan aamukahvin jälkeen ihmettelemään varusteita ja eri kärrymalleja. Leena ja Hannu sivistivät meitä myös kertomalla valjakkokulttuurin erityispiirteistä. Nyt tiedämme esimerkiksi käyttää aina ruskeita ajohansikkaita ja -ohjia, ettemme vaikuta moukkamaisilta. (Mustat hanskat ja ohjat on nähkääs varattu vain ja ainoastaan hautajaiskäyttöön.)
Harjoittelimme seuraavaksi valjastamista Loimihaan pitkäpinnaisilla ja hyväkäytöksisillä suomenhevosilla Hilske, Tirpu ja Mymmeli. Valjaat vaikuttivat tietysti ensialkuun käsittämättömältä vyyhdiltä nahkahihnoja ja solkia, mutta aika pianhan tällainen normaaliälyinen teekkariratsastajakin pääsi niin sanotusti kärryille, ja silat ja mäkivyöt alkoivat löytää oikeille paikoilleen. Sitten vaan kärryt ponien perään ja baanalle! Loimihaan pellolla kiertävä rata oli oivallinen paikka ensikertalaisille ottaa tuntumaa ajamiseen. Kokeilimme kaikki hevoset ja kärryt läpi, joten saimme heti hyvän yleiskuvan miten eri hevoset ja yhdistelmät toimivat. Hilske – 20 v. vauhtimummo ja Mymmeli olivat vauhdikkaammasta päästä, mutta pysyivät hyvin hyppysissä, Tirpu taas oli tasaisen varma vetäjä, mutta tarvitsi hiukan rohkaisua etenemiseensä. Järkeviä ja kilttejä hevosia kaikki olivat kuitenkin.
Herkullisen lounaan jälkeen sulattelimme ja kahvittelimme television ääressä ja katselimme dvd:ltä miltä homman oikeasti kuuluisi näyttää. Arja Mikkonen ja Ben Simonsn suorittivat koulu-, maraton- ja tarkkuuskokeita melko mallikkaasti. Saksalaisella opetusvideolla Günther esitteli viiksiään ja lisäksi sitä, miten toimii achenbach-ohjasote ajosimulaattorissa. Pikaisena välipalana katsastimme koppakärryvaljastuksen siltä varalta, että joku innostuu kokeilemaan tätä lajia kotona ennen kuin on saanut säästettyä viikkorahoistaan oikeita valjakkokärryjä varten.
Iltapäivällä ohjelmassa oli kouluajoharjoittelua maneesissa. Tarkkana piti olla, että ohjissa pysyi hyvä tuntuma koko ajan. Hilske varsinkin hoksasi pian, että voi oikoa kulmissa ihan surutta, koska kuskilla ei ollut piiska-avun käyttö hallussa lainkaan. Hiukan tuli itsellä sisäpohjetta ikävä. Ohjasta vetämällä kun tunnetusti ei hevosta kulmaan saa. Mymmeli ja Tirpu hakivat jo kauniisti muotoakin.
Hevosten huollon jälkeen siirryimme sujuvasti yhdellä eksymisellä saunomaan ja yöpymään Kurpan tilalle ja syömään Loimaa-cityyn. Outoa oli se, ettei joka paikkaa jomottanut kuten yleensä ratsastuskursseilla, vaan ainoastaan käsivarsissa ja hartioissa tunsi urheilleensa.
Sunnuntai käynnistyi Kurpan tilalla tukevalla aamiaisella ja sen jälkeen suuntasimme Loimihakaan tarkistamaan, joko Somattaren varsa olisi syntynyt. Eipä ollut, vaikka kovasti toivoimme ja Leenakin oli yöllä hiipparoinut tarkistelemassa tilannetta. Harmi! (Varsa muuten syntyi 3 tuntia sen jälkeen, kun olimme lähteneet!)
Varsinainen ohjelma alkoi maasta käsin tehtävällä ohjasajoharjoittelulla, johon pääsivät osallisiksi mammajumpan tarpeessa olevat Hippula ja Liinu-pitkätukka. Ohjasajo muistuttaa juoksutusta, paitsi että naruja on kädessä kaksi ja liikkeitä voi suorittaa paljon monipuolisemmin – suoristuksia, taivutuksia, väistöjä yms. Liskksi kuski itse saa paljon reipasta liikuntaa. Tästä puuhasta kurssilaiset innostuivat niin, että kotona heppakaverit eivät arvaakaan, mikä heitä odottaa! Muodon ja tahdin hakeminen oli haastavaa hommaa, kun jo suunnankin kanssa oli ajoittain hiukan hankaluuksia. Liinu vaelsi Leenan luokse turvaan ja Hippulan mielestä kääntyminen oli aika turhaa hommaa.
Viimeinen urakka oli tarkkuusajon harjoittelu. Pääsimme korkkaamaan kentän, joka oli vihdoin kuivunut käyttökuntoon. Itse jyräsin ensimmäiset keilat ihan suvereenisti, mutta kun Tirpulle löytyi sopivat kierrokset niin ohjauskin alkoi toimia. Kaikki suoriutuivat tästä osuudesta erittäin mallikkaasti. Selvästikin oli oppi mennyt perille ja saimmekin Leenalta ja Hannulta kehut rohkeudesta ja oikeasta asenteesta. Olimme kovin ylpeitä itsestämme!
Loppukahveilla suunnittelimme luonnollisesti jo jatkokurssin ajankohtaa. Kiitos ohjaajille ja hevosille! Ja kiitos myös kurssikavereille hyvästä seurasta!
Teksti ja kuvat
Riikka Hakala
