Teran perinteinen jäsenmatka alkoi aamuyhdeksältä laivamme lähtiessä Länsiterminaalista kohti Tallinnaa. Menomatka vietettiin tutustuen, kokoustaen ja brunssista nauttien. Saavuimme Tallinnaan yhdentoista aikoihin ja vietimme muutaman tunnin ennen hotelliin pääsyä erilaisissa aktiviteeteissa; pizzalla, karaokebaarissa tai Tallinnan vastineessa Heurekalle, Energia Avastuskeskuksessa.

Hotellille päästyämme pidimme hetken hengähdystauon, jonka jälkeen suuntana oli hotellin kylpyläosasto. Tämän jälkeen olikin jo aika valmistautua illalliselle, jonka nautimme ravintola Spotissa vanhassa kaupungissa (arkittelikuva otettu Spotissa). Jokainen taisi olla sitä mieltä, että ruoka oli erittäin hyvää, joten ravintolavalinta oli todella onnistunut!

Sunnuntaina suuntasimme check-outin jälkeen pelaamaan pakohuonepeliä. Meille oli varattu kolme huonetta joten jakauduimme kolmeen 3-4 hengen ryhmään. Onnistuimme myös kaikki pääsemään huoneista ajoissa ulos! Paikkana toimi Claustrophobia Tallin jota varmasti voimme kaikki suositella kokemuksen perusteella.


Perinteinen jäsenretki ja hallituksen vaihto Tallinnaan tulee taas! Luvassa mukavaa ajan- ja illanviettoa Teralaisten kesken merellä, maalla, ruuan ääressä, kylpylässä, hotellilla… Näiden lisäksi menemme porukalla Escape Roomiin (sis. hintaan)!

Lähdemme Helsingistä lauantaina 2.2.2019 klo 9.00 lähtevällä M/s Finlandialla, laiva lähtee Jätkäsaaresta Länsiterminaali 2:sta (T2). Laiva saapuu Tallinnaan klo 11.15. Paluu on sunnuntaina laivalla, joka lähtee klo 18.30 ja on perillä Helsingissä klo 21.00.

Meille on varattu menomatkalla kokoustila tarjoiluineen kokoustamista ja aamiaisen nauttimista varten.

Tallinnassa majoitumme Nordic Hotel Forumissa 2 hengen huoneissa.
Hotelliin sisältyy aamiainen sekä rentoutumiskeskuksen&kylpylän käyttö.

Retken hinta 95 euroa ja se sisältää laivamatkat, majoituksen (+su hotelliaamiainen ja kylpylän käyttö), 1h Escape Room -kokemuksen sekä lounge kokoustilan menomatkalla sisältäen kokoustarjoilut eli aamiaisen.

Jos haluat ottaa Tallinnaan mukaan auton, ilmoitathan siitä!

Ilmoittautuminen on sitova ja ilmoittautumisaika päättyy 19.12.


[gravityform id=”22″ title=”true” description=”false”]