Viikolla seurattiin sääennusteita sormet ristissä, että josko lauantain räntäsade millään sattuisi siirtymään ihan mihin tahansa muuhun aikaan kuin keskelle päivää. Ei se siirtynyt ja lauantaina lähdettiin ajamaan kohti Maastotalli Preryaa mieli positiivisella asenteella ladattuna. Sitä tarvitsee, kun aikoo hiihtoratsastaa muutaman liian lämpimän ja vesisateisen päivän jälkeen pellolla räntäsateessa. Mutta tosiaan, kun avoimin mielin lähtee tekemään niin harvoin siitä huonoa tulee.

Teiden liukkaudesta ja sohjoisuudesta huolimatta kaikki pääsivät hyvin perille tallille, missä alettiin nopeasti sumplimaan ratsastaja-hiihtäjä “tiimejä” ja hakemaan hevosia sisään, hoitamaan ja varustamaan. Tallin omistaja vähän varoitteli, että viime kerrasta sukset perässä on hevosilla jo jonkin aikaa ja suurin osa on ollut myös aika vähällä liikunnalla viime päivinä, joten virtaa saattaa löytyä. Nopeiden kuvailujen perusteella jokaiselle porukalle löytyi aika luontevasti mieleisen kuuloiset hevoset, joten päästiin myös hoitamaan hevosia, sekä varustamaan kaikki toimintakuntoon, hevoset, ratsastajat ja hiihtäjät.

Ensimmäiset ratsastajat kävivät alkulämmittelemässä hevosia maastossa sillä aikaa kun muut siirsivät varusteet pellon laitaan valmiiksi. Kun hiihtäjille saatiin ohjat paikalleen, niin päästiin vihdoin testaamaan pellolle auratun hiihtoratsastusradan pohjaa. Alku epäilyksistä huolimatta hiihtäjillä ei ollut pohjan kanssa mitään ongelmia… kunhan oli alla täysmittaiset laskettelusukset. Minit sen sijaan osoittautuivat astetta haastavammiksi, kun jykevien suokkien kaviot jättivät pehmeään pohjaan sukset mittaisia kuoppia. Lisäksi yksi ratsu innostui hommasta aluksi hieman liikaa ja saatiin nähdä muutama “lapasesta lähtö”. No, pikkuvikoja. Vauhtiin päästyämme kaikilla sujui erinomaisesti, sekä hiihto että ratsastus, ja päästiin irrottelemaan (lunta kavioista) kunnon laukoilla. Raskaasta pohjasta huolimatta hevosetkin jaksoivat hyvin ja käyttäytyivät todella hienosti. Vielä jäähdyttely kävelyt maastossa jälkimmäisen ratsastaja porukan kanssa, märät hevoset talliin, varusteet pois, harjailut, Hart-Sportia (aka melassivettä) nassuun, loimet päälle ja laitumelle kavereiden kanssa.

Säästä huolimatta tunnelma oli koko reissun ajan ihan mahtava. Saimme kokea vauhtia (lähes) täysin ilman vaarallisia tilanteita, suuret kiitokset Maastotalli Preryalle! Jos hiihtoratsastus on näin hauskaa (ja helppoa!) näin epäoptimaalisissa olosuhteissa, niin mitä se on täydellisellä säällä!?

Tässä vielä video hiihtoratsastuksesta, kiitos kuvaajalle ja editoijalle!


Ehkä parasta (vähintäänkin vauhdikasta) mitä hevosella voi tehdä lumen aikaan! Tule hiihtoratsastamaan lauantaina 9. helmikuuta Lohjalle maastotalli Preryan suokeilla, järjestämme kimppakyydit tallille.

Tallilla tulee olla klo 11, jolloin varustetaan hevoset ja lähdetään hiihtämään tunniksi. Hevosten alkuverryttelyn jälkeen hiihtoa kaikissa askellajeissa ja mahdollisuus joko pelkkään hiihtoon tai ratsastukseen, tai molempiin!

Ratsastus 30 min/15e ja hiihto 20 min/15e. Jos haluat puolittaa 20 min hiihdon jonkun kanssa, hinta 7e/puolittaja. Odota vahvistusta tapahtuman toteutumisesta, ennen kun maksat laskun.

Hiihtäjät eivät tarvitse kokemusta hiihtoratsastuksesta, mutta hiihdosta kylläkin. Ratsastajien tulee hallita hevoset kaikissa askellajeissa, myös silloin kun ne ovat vauhdikkaita ja saattavat iloitella. Hiihtäjät ottavat mukaan oman kypärän, sukset sekä monot ja suojalasit, esim. laskettelulasit. Ratsastajilla oma ratsastusvarustus. Pukeuduthan erittäin lämpimästi!

Ilmoittaudu 3.2. mennessä! Kaikkien muiden paitsi hiihdon puolittajien tulee olla Teran jäseniä. Jos kysyntä ylittää tarjonnan, Teralaiset ovat kuitenkin aina etusijalla. Tera eikä Prerya vakuuta osallistujia.


[gravityform id=”30″ title=”true” description=”true”]