Eestin excu 12.-17.10.1995
torstai 12.10.1995, matkapäivä
"Tapaaminen Länsiterminaalissa kello 17.15." Utti ja Liisa olivat tunnollisena paikalla tavaravuoriensa kanssa jo ennen tasaa. Ihmetys oli suuri, kun Salla saapui pelkkä pienen pieni reppu selässään. Jonkin aikaa odottelimme kantajien ilmestymistä, mutta ei kun ei. Viimeisenkin onnettoman – siis tottakai aina joku tulee myöhässä – pyyhällettyä paikalle oli maihinnousukorttien lunastamisen vuoro: kukakohan mahtoi olla se, jonka puuttuvasta opiskelijakortista tuli sanomista…? Sakin päästyä passintarkastuksesta läpi eräskin tunari oli jo hukannut lippunsa, ette muuten arvaa kuka ! Kaikkien ollessa laivassa Utti oli jo hermoromahduksen partaalla; viimeisin havaittu ongelma oli viisumien umpeutuminen päivää ennen matkan loppumista. Survival Kititkin taisi tulla jaettua liian aikaisin, kun vain puolella porukasta oli se enää satamassa mukana.
Laivamatka sujui rattoisasti kielten tai niin kuin joillain, miesten parissa. Kehuimme kilvan laivan ruokatarjontaa: Hawaijiburger, wursti ja hapankaali (Octoberfest nääs). Teekkariaines meissä huomasi heti koristeluun käytetyt muoviporkkanat ja hevosaiheisen taulun seinällä, mutta päätimme kuitenkin siirtää oleelliset hankinnat paluumatkaan.
Satamassa eestiläiset isäntämme tunnistivat meidät (yllättäen?) heti ja matka kohti ensimmäistä majapaikkaa alkoi. Perillä tarjottiin shamppanjaa, jota Utti ja Salla häpeilemättä kumosivat useammankin lasillisen. Ja sitten saunottiin… Naisporukka oli niin likaista matkan jäljiltä, että käyttivät kaiken lämpimän veden ennen miesten saunavuoroa, mistä tulikin välittömästi noottia. Marjo kävi jo illalla katsastamassa tallin, lieneekö syynä ollut aasi vaiko oppaana toiminut Mikk..?
Ennen nukkumaanmenoa Marjo ja Salla viihdyttivät muita käymällä läpi entiset, nykyiset ja tulevat miesjuttunsa.
perjantai 13.10.1995, Ruila
Liisa nousi jo kukonlaulun aikaan hiippaillakseen talliin. Muidenkin vääntäydyttyä sängystä menimme innokkaina harjaamaan heppoja. Utti onnistui säikyttämään hevosensa jo karsinassa puolikuoliaaksi yrittäessään putsata takakavioita, muut hevoset vaikuttivat vielä tässä vaiheessa ihan kilteiltä… oritkin piti ihan muuten vain tuoda pihalle muiden jo ollessa valmiina selässä.
Kentällä Katariina, Helena ja Marjo päättivät järjestää vauhtia, koska Sallan ja Utin oreista ei näyttänyt olevan mihinkään. Suomen naiset näyttivät saavan myös eestiläiset nelijalkaiset villeiksi. Katariina tosin taisi vähän liioitella… Mikat taas aiheuttivat yleistä pahennusta roikkumalla jatkuvasti kiinni muiden perseessä, siis tunnilla.
Pipe ja turvalliseksi havaitsemansa Groks
Lähdimme porukalla kannustamaan Tõnua kisoihin Veskimetsaan. Luokkavalinta oli kieltämättä persoonallinen (eestiläinen ?): ensin oli Hippodrom alkaen 120 cm:stä ja toisena Puissance alkaen 130 cm:stä. Matkalla pysähdyimme syömään paikalliseen kuppilaan. Kaalipiirakat saavuttivat kaikkien jakamattoman suosion todennäköisesti sen vuoksi, että se oli paikan ainoa syötävä ruoka. Muutama soraääni äänesti myös runsaan perunasalaatin puolesta. Osa porukasta jatkoi Tallinnaan etsimään Latvian konsulaattia vain todetakseen sen olevan suljettu. Oli ihan mielenkiintoinen tunne, kun Tallinnaan saavuttuamme auton ainoa eestiläinen kysäisee missä paikka mahtaa sijaita…
Kisapaikalla tunnelma oli kansainvälinen: selkeästi yli puolet kymmenestä katsojasta oli suomalaisia. Yleisön ylivoimaisena suosikkina Tõnu ratsasti puissance-luokan jaettuun voittoon Dividentillä. Kisa oli kovatasoinen: voiton Tõnun kanssa jakoivat Eestin paras ratsastaja Pill Rein ja Helsingissäkin HIHS:iin osallistuva Pille Elson. Pill hyppäsi luokan loputtua 185 cm:n muurin. Saimme tehdä kaikkemme pitääksemme oman estetoivomme Utin katsomon puolella, kun hän näki viimeiseen luokkaan verryttelevät ponit. Paluumatkalla Mikk esitteli eestiläisten autojen ajo-ominaisuuksia: pysyvät todistettavasti tiellä jopa sadassa kuudessakympissä!
Päätimme päivän kokemusten innoittamina kokeilla itsekin hyppäämistä. Hevosten ja ratsastajien tason vaihdellessa päätimme lopettaa puissance- kokeilumme 80 cm:iin …tai sitten syynä oli illan uhkaava pimeneminen. Lopputunnista ilmassa risteilivät huudot: "Onks toi se ori ?" "Mika, varo vähän hei !" "Liisa, älä ratsasta päin." "Mä en näe mitään." "Ton on pakko olla Salla, kun sen harmaan sukat loistaa pimeässä."
Saisikohan yhdestä Vipsistä vaihdossa kaksi Gulliveria…?
Tällä kertaa pojat päättivät mennä ensin saunaan. Yöllä Salla ja Marjo viihdyttivät jälleen muita kertaamalla edellisiltaiset juttunsa, mikäli mahdollista, vieläkin mehukkaampina.
lauantai 14.10.1995, Ruila
Epäonnen päivä. Jaoimme itse hevoset maastoon. "Kaikki voi ottaa…" Maastossa kentällä niin rauhallinen Saturn löysi uuden vaihteen; Mika senkuin kiljui riemusta sen pukitellessa ja villitessä muunkin joukon. Jussi, poni naisille jotka ratsastavat omia polkujaan -pressikortilla. Jussi ei paljon muiden riekkuiluista piitannut, onneksi, sillä muuten ei maastosta taitaisi juuri kuvia olla. Retki sujui melko rauhallisesti, kunnes.
Spodris ihmetteli, miksi se oli laitettu maastoon ilman ratsastajaa.
Menimme kiipeilemään hiekkakuopalle. Eräs jyrkkä rinne teki yhteistyötä Sungatin kanssa ja suisti pahaa-aavistamattoman Sallan selästä. Kuvioon liittyi myös orin mahalasku rinnettä alas ja sen toivuttua siitä villi vapaus …ja eikun iskemään lähintä tammaa. Tõnu komensi rivakasti kaikki alas hevosten selästä, mutta arvatkaa kuka ei ehtinyt… No Malviina auttoi asiaa hiukan orin lähennellessä sitä ja tämä "arvatkaa kuka" laskeutui komeasti kyljelleen maahan.
Sungatin omaperäinen tyyli laskeutua rinnettä… ja mitäs sitten tapahtuikaan !
Jahdattuamme hevoset kiinni, ehdimme vilkaista pudonnutta. Arvatkaa kenelle lähdettiin laukaten hälyttämään apua. Noin puolen tunnin odottelun ja Katariinan asiantuntevan ensiavun jälkeen Eha saapui punaisella avolavaladallaan noutamaan raadon. Noin toisen puolituntisen jälkeen Tõnu palasi hyvin lämmitetyllä Sungatilla pelastamaan kylmissään värjöttelevät ratsastajat ja hyvin syöneet hevoset. Liisapa ei ollut tuhlannut aikaansa vaan oli käyttänyt odotteluajan tehokkaasti ratsastamalla.
Arvatkaapa muuten kellä ei ollut matkavakuutusta(kaan) !
Nälkäisiä maastoilijoita odotti kämpillä Ehan leipoma omenapiirakka. Nopeat syövät hitaat. Piirakat taisivat olla liian hitaita Utille ja Sallalle (kuin myös loppu porukka). Utti, Pipe ja Katariina lähtivät Tõnun kanssa Keilaan sairaalaan tapaamaan sitä onnetonta.
Asian laita oli niin että potilaalta oli murtunut -arvatkaapa mikä häpyluu. Lääkäri määräsi potilaan siirrettäväksi Suomeen makuuasennossa, mikä tietenkin lisäsi valveutuneen matkanjärjestäjämme ongelmia. Linjat kävivät kuumina Utin järjestellessä asioita. Ainakin sankarimme vanhemmille oli täysi yllätys, että heidän tyttärensä oli Eestissä !
Potilaan joutuessa vielä odottamaan muutamia tunteja hänelle päätettiin hankkia ruokaa ja lukemista. Paperiino-ankkaa laivalla lukeneelle päätettiin ostaa tietenkin Piilupart Donald ja muuten vaan alan naiselle Kaubaleht. Päätimme lähteä takaisin ratsastamaan, kun muutakaan emme enää voineet tehdä.
Jos aamulla ei puuttunut vauhtia, niin ei puuttunut nytkään, siitä piti huolta – ylläri, ylläri – Katariina. Kokeilimme hypätä bankettia. Katariinalle Bosforin, Tõnun toisen estelupauksen, hyppy jyrkimmän kautta alas oli liikaa: hän päätti jäädä kyydistä. Bosforkaan ei ajatellut jäädä odottelemaan Katariinaa ja juoksi suorinta tietä talliin. Pienen viivytyksen jälkeen pääsimme jatkamaan tuntia. Siirryimme hyppäämään okseria kentälle. Bosfor otti hiukan kierroksia aina esteen jälkeen. Toisella kertaa Bosforin vauhti oli jälleen Katariinalle liikaa ja hän päätti taas singahtaa selästä. Lopetimme tunnin siihen.
Vauhtia ja vaaratilanteita, Katariina ja Bosfor
Meidän muiden piti jatkaa Tallinnaan; Katariinan ei enää tarvinnut: häneltä kun lähti muisti jo viimeisen ilmalennon päätteeksi. Pääporukka kävi syömässä ja sai nauttia perinteisesti ystävällisestä (?) eestiläisestä palvelusta, vaikka kyseessä ei ollutkaan vihannesravintola… Utti ja Tõnu kävivät saattamassa -arvatkaa kenet- ambulanssilla laivaan. Muistakaa kaikki nyt kiitellä Silja Linen palvelua, se oli aivan ensiluokkaista !
Joku päätti lähteä kotiin jo hiukan muita aiemmin…
Utti odotteli satamakeikan jälkeen Viru-hotellin aulassa -arvatkaa minkä näköisenä- loppuporukkaa, joka tulikin kiitettävän nopeasti. Viisi henkeä lastautui taksoon ja ajoi Piritalle Piraat-klubille. Kaksi suurta tuntematonta suomalaista esitti bravuurinsa, ratsastustanssin. Muuhun illan ohjelmaan lukeutuivat pillikiekko savukerasialla ja muuten vaan hysteerinen hirnuminen. Muut terveet urheilijanuoremme päättivät siirtyä aerobiccaamaan tanssilattialle. Utti löysi eestiläistä puheseuraa ja vannoi olevansa ikuisesti kiukkuinen muille, jotka melkein kantoivat hänet mukanaan ravintolasta.
Perillä Ruilassa kaikki kirosivat taksien ryöstöhintaa, joka lisäksi kallistui matkan varrella (lopulta noin 40 mk per pää 40 kilometrin matkasta).
sunnuntai 15.10.1995, Niitra
Sunnuntaiaamuna heräsimme pirteinä… ja suoriuduimme vähitellen kohti Niitväljaa. Matka sujui rauhallisesti (Mikk ei päässyt kuskiksi). Perillä asettauduimme pikaisesti taloksi, ja riensimme talliin, Liisa etunenässä. Triin esitteli meille hevoset, ja ei kun ratsaille.
Vauhdikkaaseen menoon tottuneilla Helenalla ja Katariinalla oli vaikeuksia sopeutua muiden rauhalliseen tahtiin, mutta hetken sooloiltuaan he malttoivat kuitenkin palata ruotuun. Lopputunnista kokeiltiin vähän hyppäämistä.
Liisa ei näe, ei kuule, ei reagoi, ei mitään. Onkohan hänellä taipumusta autismiin ?
Ruoan saaminen oli koitua ongelmaksi, kun kellään ei ollut autoa käytössään. Olosuhteiden pakosta jouduimme tyytymään läheisen golfkentän ravintolan antimiin. Teralaisten tyylikäs pukeutuminen herätti selvästikin kateutta paikan muussa asiakaskunnassa ja varsinkin henkilökunnassa… Ruoka oli melko kallista, mutta yleensä ottaen syötävää. Blinien hinta-laatusuhde tosin herätti pientä keskustelua, samoin salaattiannoksen sisältö… Syömästä tullessa verryttelimme jo tuntia varten esittämällä upeita sarjavaihtoja, lisäyksiä ja passagea. Pettymykseksemme emme kuitenkaan saaneet harjoitella niitä tunnilla, mikä varmaankin johtui ainoastaan siitä, että jouduimme jakamaan maneesin muiden ratsastajien kanssa.
Lyhytexculaiset lähtivät kotia kohti. Säästäväisyys on hyve, he tuumasivat ja kieltäytyivät Teran tarjoamasta taksikyydistä satamaan. Kolmen kruunun (= 1,2 FIM) junamatkakin taisi olla liikaa budjetille, koska he päättivät mennä pummilla…
Nukkumaan käydessämme huomasimme kauhuksemme, ettemme olleet ainoat asukit kämpässämme… Onneksi oli mies mukana; Mika toimitti ritarillisesti ulos hämähäkit sitä mukaa kun niitä sängyistämme löytyi. Kutsumattomat vieraat oli helppo paikantaa Liisan ja Sallan kauhunkiljahdusten perusteella. Onneksi paikalla ei ollut heikkosydämisiä…
maanantai 16.10.1995, Niitra
Itku pitkästä ilosta, aamulla herätessämme sade huuhteli ikkunoitamme. Sokerista tehdyt teralaiset päättivät ratsastaa maneesissa. "Opetuksen" taso ei tyydyttänyt meitä täysin, ja päätimme ottaa ohjat omiin käsiimme. Utti hioi Liisan istuntaa, ja pian oli Mikakin kärkkymässä neuvoja. Salla keskittyi koko tunnin lisäysten harjoitteluun paikan ylpeydellä Paladiilla, jolla ratsastaminen maksoikin yllättäen melkein kaksi kertaa enemmän kuin muilla. Tarkoituksemme oli yrittää saada mahdollisimman hienoja valokuvia Teralle mainostarkoituksiin.
Kävimme Keilassa syömässä, iloiseksi yllätykseksi tällä kertaa oli mahdollista saada kasvisruoka-annos. Utti kävi maksamassa samalla sairaalalaskun ja täydensimme ruoka- ja juoma(!!!)varastoja. Sade vaan jatkui iltapäivällä, mutta päätimme kuitenkin hypätä kentällä.
Edellisiltaiset raipankäytön harjoitukset eivät tainneet mennä ihan hukkaan Utin ja Mikan kohdalla…mitä nyt Utti muuten vaan päätti silloin tällöin seisoskella paksunahkaisella ponillaan kentän keskellä. Lopputunnista hyppäsimme rataa. Vaaratilanteita vaikkei vauhtia järjesti tällä kertaa Liisa "en kuule, en näe" Daifalla. Tunnusomaisia kommentteja olivat: "Hypätäänkö tää?" "Mikä piti hypätä?" "Unohdinks mä jotain?" "Ai, eiks sitä pitänytkään tulla?" "Ai, sitäkö estettä me jo tullaan ?" Ja Triinin poliittinen: "Sä päätit vaikeuttaa sitä sarjaa hyppäämällä ton pystynkin ennen sitä ja toisen sen jälkeen…" Tai Utin: "Liisa, perkele!"
Mikalla Tärppäsi
Illalla lähdimme vielä maastolenkille toisten suomalaisten kanssa. Paitsi Salla, joka jäi parantelemaan hankautumiansa. Alku oli lupaava: kuorma-autojen jyrätessä ohi Utin poni päätti tuikata pukkilaukassa jonon ensimmäiseksi pusikon ja ojan kautta. Muutama urhea tori taas päätti pysäyttää moiset vempeleet menemällä poikittain keskelle tietä.
Päästyämme pois asfalttiteiltä maastot olivat varsin upeat. Laukkaa mentiin kaksi
kilometriä pitkällä pellolla: "Kaikki, jotka haluavat laukata, voivat tehdä sen
nyt." Tulos oli epämääräinen rintama täysiä rynnistäviä hevosia ja poneja;
pienin tietysti ensimmäisenä. Aaran taipumus potkia muita laukassa ja viedä ratsastajaa
mielensä mukaan ei ainakaan parantanut Liisan ponitraumoja, joista oltiinkin kuultu jo
ihan riittävästi alkumatkasta…
Illalla Utin piti päästä päärakennukseen soittamaan, mutta kuinka ollakaan ovella seisoi hampaaton n. 17-vuotias vahtikoira, jota Utti pelkäsi kuollakseen. (Utilla on itselläänkin koira! Toim.huom.) Utin piti tulla hakemaan rohkeampaa Liisaa avuksi koiran kesyttämiseksi. Liisa veti tallivaatteet niskaansa (koira ei kuulemma ollut vihainen ratsastajille) ja pääsi kuin pääsikin koiran ohitse.
Mikan pelkkä kaverillinen suhtautuminen teekkariratsastajien naispoppooseen sai lisävalaistusta, kun hän tilitti meille opettajamme Triinin innoittamana naisihannettaan: tumma, kaunis, pitkä ja hoikka toisin kuin reissulle osallistuneet suomalaisen naiskauneuden (?) edustajat.
tiistai 17.10.1995, Niitra & Tallinna
Tarkoituksenamme oli alunperin lähteä kotiin jo päivälautalla, mutta halusimme välttämättä ratsastaa vielä aamulla. Joten ei kun vaihtamaan matkalippuja illaksi… Liisa sai jälleen kerran todeta paikallisen asiakaspalvelun tason yrittäessään hoitaa asiaa Tallinnan toimiston kanssa. Utin soitettua Suomeen saimme kaikki huokaista helpotuksesta ja lähteä valmistautumaan viimeiselle ratsastukselle.
Ehkä olikin aika jo lähteä, sillä taas hypättiin, Salla väänsi taas koulua, Liisa meni taas Havanalla, Mikalla oli taas tärpännyt ja Uttikin meni jo toistamiseen Daifalla, joka oli niin rättiväsynyt, ettei jaksanut edes kiikuttaa Uttia esteillä edellispäivien tapaan.
Sitten Tallinnaan ja ostoksille. Liisa lähti yksinään penkomaan markkinapaikkoja, muu
porukka suunnisti vanhaan kaupunkiin. Kävimme syömässä suorastaan halvassa
intialaisessa ravintolassa erinomaista ruokaa, jälkiruoaksi tietysti jäätistä
läheisestä Valion baarista. Utti ja Salla vinguttelivat Utin visaa Stockalla ja
tuliaisia etsittiin kaubahallista.
Paluumatkalla huvittelimme lukemalla uusimman City-lehden tiettyä artikkelia. Oletko muuten sinä koskaan teeskennellyt… ?
Pieni leirilaulu:
Hämä hämä häkki roikkui langasta
hämä hämä häkki tippui katosta
aamulla Salla hämähäkin söi
hämä hämä häkki sulaa vatsassa.
Toinen hämä häkki juoksee sängyllä
hämä hämä häkki Salla kiljaisee
raipalla Liisa hämähäkin löi
tämä hämä häkki meni muusiksi.
Hevosgalleria
Ruila
Bosfor
Ruuna., s. -89. Ruunikko.
Tõnun mukana hyppäämässä Hippodromia Veskimetsassa. Katariina muistelisi, jos voisi.
Divident
Ruuna. Rautias.
Tõnun ykkösratsu kisoissa, hyppäsi 175 cm muurin puissancessa. Ja Salla kun meni vannomaan, ettei sen selkään mene.
Gõdajak
Ori, s. -90, akhaltek.
Harmaa.
Hevonen, josta jokaisella on eri mielipide. Siitosorina varsinaisesti käytettävä kiihkoilija ei meinaa pysyä nahoissaan nähdessään tammoja tai muita oreja.
Groks
Ruuna. Holstein
Ruunikko.
Pipe ei suostunut vaihtamaan hevosta kerran sitä kokeiltuaan. Tasaiselta se ainakin näytti.
Gulliver
Ruuna, s. -92.
Ruunikko.
Lapsi oli niin hellyyttävä, että vei Liisan sydämen mukanaan. Ruipeloksikin sitä kuultiin haukuttavan.
Haima
Tamma, s. -90., tori.
Rautias.
Sinnikäs, peräänantamaton ja taipumaton luonne. Juoksee mielummin alta kuin taistelee.
Jussi
Ruuna, s. 90, Eestin hevonen.
Tummaruunikko.
Lehdistöponi maastossa. Sai niin monia poneja eläissään nähneen Utin ihastumaan itseensä.
Kuvatlo
Ori, s. -90, akhaltek.
Hallakko?
Salla päätti tämän hevosen innoittamana palata vielä uudelleen Eestiin "ihan vain ravaamaan tunniksi ympäri kenttää". Ja hikoilemaan, sanoisi Utti.
Malviina
Tamma, s. -90. Kimo.
Marjo ja Malviina, Malviina ja Marjo. Tempperamenttinen pari, ehkä vähän liian tempperamenttinen maastossa.
Saturn
Ruuna. Holstein.
Tummaruunikko.
Liisan ja Mikan jaettu kokemus, vaikkei laisinkaan samankaltainen.
Spodris
Ruuna. Tummaruunikko.
Ei-niin-pienellä Helenallakin oli vaikeuksia päästä tämän jättiläisen selkään. Onneksi hevonen oli aika kiltti, sillä se jyräsi omia aikojaan ratsastajasta välittämättä maastossakin.
Sungat
Ori, s. -91, akhaltek.
Musta valkoisin merkein.
Energinen ja iloinen oripoika sai Sallan hyppimään riemusta ensimmäisellä tunnilla ja putoamaan selästä maastossa.
Vips
Tamma, s. -90, Eestin hevonen.
Hallakko.
Laitumella viimeiset kaksi kuukautta oleskelleelta paksukaiselta meinasi loppua kunto kesken tunnin. Hypätessä poniraukan iso maha viisti esteitä.
Niitra
Aara
Tamma, s. -90, Eestin hevonen.
Tummanharmaa.
Poni, joka sai tuntea nahoissaan koko Liisan poneja kohtaan kokeman kaunan. Tempperamenttinen ja vauhdikas.
Aaron
Ruuna, s. 92, Eestin hevonen.
Rautias.
Pienen pieni poni, joka päihitti isompansa maastossa. Luonteva jatko Utin ponikokoelmaan.
Aimar
Ruuna, Eestin hevonen.
Hallakko.
Utin uljas esteratsu. "Paksu sika", kuvaili opettajamme Triin tätä ponia.
Balzar
Ruuna, s. -90.
Rautias.
Hevonen, joka tiputtelee jatkuvasti suojiaan. Viidestä ikävuodestaan huolimatta vasta koulutuksensa alussa.
Daifa ox
Ori, s. -87, Arabi.
Rautias.
Punkkariponihevonen. Hyppää vauhdikkaasti, jos ei ole väsynyt.
Därbi
tamma, s. -78, tori.
Rautias.
Mika jää kaipaamaan tätä kaunista rautiasta vanhaa rouvaa.
Hanger
Tamma, s. -90.
Rautias.
Tämä suht kookas tamma järjesti hiukan vauhtia ratsastajilleen tunneilla.
Havana
Tamma, s. -88
Tummaruunikko.
Rakkautta ensisilmäyksellä: Liisa ja Havana. "Perustuntsari", sanoisi Salla.
Hirma
Tamma, tori.
Rautias.
Yksi Mikan monista tori – suosikeista.
Markgraf
Ori, s. -92, "mattilainen".
Mustaruunikko.
Upeat askeleet, vaikkakin aika raskas. Varsinkin tunnin loppupuolella; hevosella ei oltu ratsastettu vasta kuin 20 minuutin pätkissä.
Maverick
Ruuna, s. -90, "mattilainen".
Tummaruunikko.
Katariina sai tämänkin tasaisen hevosen innostumaan
Paladii
Ruuna, s. -89
Musta.
Loistava. Upea. Fantastinen. Tai ainakin olisi pitänyt olla, koska hinta oli melkein kaksinkertainen muihin nähden.
Villu
Ruuna, s. -90. Eestin hevonen.
Tumma päistärikkö
Oli vähällä päätyä Utin matkaan. Utti suorastaan keräilee poneja.
|
Tämän jutun kirjoittivat Utti Tarvainen, email: utti@cc.hut.fi
ja Salla Häkkinen, email: shakkine@cc.hut.fi Sivua on viimeksi päivitetty 29.3.1997 (Postaus on siirretty uusille sivuille 2.3.2024).
|