Kertomus kolmen ja puolen teralaisen seikkailusta Ruotsin maalla
Fly Inge Fly
Lauantai 21.9.1996, matka alkaa
Liisa päättää näyttää mihin pystyy ja lastaa selkäänsä viikon marssivarustuksen: ruokaa ja keittiövarusteet; keittolevy, kattiloita, vispilöitä, purkinavaaja, vessapaperi, lusikat, kertakäyttölautasia, makuupussi, vaatekertaakin ridauskamoista juhlavaatteisiin. Auto uhkaa jo täyttyä Liisan kamoista, vaikka vielä pitäisi poimia Eika ja Utti kyytiin Ruotsin puolella.
Matkan alku sujuu rauhallisesti lueskellessa. Illallinen nautittiin kunnon pennin venyttäjän tapaan omilla eväillä hytissä tai jotkut eivät nauttineet sitä ollenkaan…
Sunnuntai 22.9.1996, Ruotsin läpiajo
Mikalla oli seuraavana päivänä jonkin verran valittamista teran säästötoimista (joillain on selvästikin liikaa rahaa ). Hytin vaihto reilun satasen halvenpaan mies- ja naispaikkaan osoittautuu kuskina toimivalle Mikalle kohtalokkaaksi, kun hän joutuu nukkumaan moottorisahan ja tiejyrän risteytyksen kanssa samassa hytissä. Tera säästi edelleen, kun Mika ei ehtinyt aamupalallekaan odotellessaan suihkuvuoroa täydessä mieshytissä.
Tukholmassa ajoimme parit ylimääräiset rundit ennen kuin löysimme Siljan terminaalin. Eika oli viettänyt luksusristeilyä Siljalla porealtaassa kuohuviiniä nauttien, illallistanut ravintolassa seitsemän ruokalajin gourmet aterian ja yöunia oli häirinnyt korkeintaan epäilys siitä, että oliko sittenkään valinnut kahdesta käyttössään olevasta A-luokan hytistä – Seaside tai Promenade, sen paremman. Mika koki maailman kovin epäoikeudenmukaiseksi kuunnellessaan Eikan selostusta.
Eikan hyvästelee poikaystävänsä, joka palaa takaisin Suomeen Eikan lähtiessä tutkailemaan ruotsalaisia oreja.. Nokka kohti Skoonea, mutta eikös kohta löydykin tien varresta lämpimän auringon paisteessa kylpevä "slott" (linna eli kartanorakennus) kauniine puutarhoineen ja suihkulähteineen. Pysähdymme ihailemaan ruotsalaista nähtävyyttä. Vanha raunioitunut kivijalka löytyy kartanorakennuksen takaa.
Ykköskuskia alkaa jo väsymys painaa ja vaihdamme kuskin Liisaan, joka on tietenkin excumestarina unohtanut ajokorttinsa kotiin. Liisa on hyvä Volvoihin tottunut kuski. Eika ei ole ajanut kuin automaattivaihteisilla autoilla ja kysymyksellä "Onko tuo vasemman puoleinen poljin kytkin?" hän saa vapautuksen autolla ajosta…
Ajo Ruotsin läpi kuluu aika nopeasti (erityisesti, jos nukkuu osan). Vätternin rannalla on upeita maisemia tien kulkiessa ylhäällä rannan törmällä. Heppoja näkyy kohtalaisen usein.
Tytöt ovat puheliaalla päällä ja juttelevat mm. Eriksnäsin ja Keravan koulun hevosista.
Ennen Helsingborgia lähdemme sokkona seikkailemaan pikkuteitä etsien lisää linnoja (niitä on kuulemma lähistöllä, missä ei olisi). Sattumalta ajamme ratsastuskoulun ohitse ja vieressä kutsuvat ihanat tammi/pyökkimetsät laukkailuun lehvien katveessa. Epäilemme metsien enteilevän linnaa ja löytyyhän hetken päästä suorastaan satumainen "linna" eli 1600-luvun renesanssiajan kartano. Pihalla saa käyskennellä vapaasti ja upeat puutarhat ympäröivät kartanoa vesistöineen ja romanttisine siltoineen purojen yli. Puutarhassa on satoja vuosia vanhoja tammia ja puiden kattamia käytäviä, unohtamatta räiskyviä kukkapenkkejä.
Laitsalla on ruskea hevonen nuoren hevosen kanssa. Hieromme
tuttavuutta ja syötettyämme niille ruohoa. Hevoset seuraavat meitä lähemmäs linnaa,
jossa saamme ikuistettua kartanon hevosineen, kuten myös kartanon linnanneitoineen (Liisa
& Eika). Linna ei ole aivan keskiaikainen vaan renesanssiajalta- no mitäs tuosta,
mutta missä onkaan Mikalle uljas ratsu sotisovan kanssa?
Aikaa palaa ja kiidämme pikkuteitä täyttä laukkaa kohden Malmöä ja odottavaa Uttia kohden, kunnes joudumme poikkemaan vielä Flyingessä hakemassa majapaikan avaimen (pahaenteisesti nro 13). Saavumme päivän matkustuksen (8h, 750km) jälkeen vain viisi minuuttia myöhässä Malmön bussiasemalle. Utti on myös onneksi muutaman minuutin myöhässä ja rasittunut matkasta Hollannista monine junan vaihtoineen. Vähältä piti, ettei Uttia olisi nähty ollenkaan, hän mahtui juuri ja juuri viimeisenä laivaan…
Unohdamme käydä Malmössä ruokakaupassa ja Visat vinkuvat Flyingessä tankatessamme auton ja itsemme huoltoaseman antimilla. Monet ostavat yhteisen Teran ruokakassin lisäksi omia herkkuja. Syömme leipää illalliseksi ja menemme nukkumaan kuunnelleen mielenkiinnolla Utin matkakuulumisia reissuista halki Euroopan ja ihmetellen Utille tuotuja kamoja mm. N kpl villamyssyjä ja kohtalokkaaksi osoittautuneita sandaaleja.
Maanantai 23.9.1996, sattuu ja tapahtuu
Aamulla aamuvirkku Utti herättää porukan ja pudottautuu energiaa pursuen yläsängyltä suoraan sandaalinsa päälle, joka vääntää painon jalan ulkosyrjälle. Utti haukkoo hetken henkeä, kun sattuu niin vietävästi. No ajattelemme sen olevan vain venähdys, koska Utti vakuuttaa olevansa terästä (ei ole koskaan mitään murtunut). Eihän pienet "venähdykset" ole ennenkään ratsastusta estäneet, joten ajamme 40km päähän pikkukylään ensimmäiseen ratsastuspaikkaan. Aluksi on vaikeuksia löytää tallia, koska Flyingen seudulla ei todellakaan voi sanoa löytäneensä ratsastuskoulua nähtyään hevosia laitumella. Miltei joka talon takana on hevosia ja hevosenkuljetuskärryjä tulee tämän tästä vastaan.
Stall Exet on pieni viiden hevosen/ponin paikka. Tallilla on myös söpö kissanpentu (kuten osoittautuu olevan joka tallilla). Skoonelaiset tytöt ohjaavat meitä tunnilla ja kieltämättä puhetyyli on normaalia vaikeaselkoisempaa, erityisesti kun emme osaa ratsastussanastoa ruotsiksi.
Utti menee ilman jalustimia ihastuttavalla Queen Marina -pikkuponilla, joka tuntuu olevan tallin paras kouluratsu. Me muut vaihtelemme hevosia ristiin rastiin ja hypimme pientä rataa.
Ympäröivät maastot ovat kuulemma hyviä, joten varaamme maaston illaksi. Käymme paikallisessa kylässä syömässä ja ostamassa asperiinia vahvempaa särkylääkettä Utille, jolla aspiriinin vaikutus alkoi jo tunnin lopuksi hälventyä.
Iltapäivällä menemme reilun tunnin maaston auringon paisteessa. Tien kummallakin puolella on poneja/vuonohevosia laiduntamassa. Kiidämme myös suoran tien kiitolaukkapätkiä edestakaisin. Olemme varsinainen näky: Eika menee numeroa liian pienellä vuonohevosella ja Utilla on tuttu poni, mutta kipeä jalka ei tykkää jalustimien kanssa menosta. Kolme isompaa hevosta laukkaavat edellä Eikan ja Utin tullessa pienemmillä hevosilla mahanalus täynnä jalkoja, minkä kerkiävät.
Illalla ehdimme vihdoin sairaalaan tutkimaan Utin jalkaa. Sikäläisetkään lääkäripalvelut eivät ole kovin nopeita ja Utilta kuluu nelisen tuntia jonottaessa ja tutkittavana tapaturmapoliklinikalla. Lääkärikään ei usko jalassa olevan mitään, mutta ottaa kuvat sitten varmuuden vuoksi. Jalasta löytyy puolisen tusinaa hiusmurtumia. Utti valitsee kepit (pitäsiköhän Teran ulkomaanexcuille varata aina kepit mukaan?) ja tukisiteen kipsin sijasta. Utti kertoo hienotunteisesti äidilleen olevansa Ruotsissa jalka murtuneena viidestä kohtaa, viitsisikö hän ystävällisesti ottaa selvää matkavakuutuksen korvauksista.. (tällä kertaa loukkaantuneella sattuu olemaan matkavakuutus, mutta ei vakuutuskorttia).
Illalla kämpillä kokkailemme Teran excujen perusruokaa Chili con Carnea. Tosin ruotsalaisten chilistä tuntuu olevan paras terä (tera?) poissa, kun koko maustepurkki humautetaan pataan. "Jos chili on tulista, sitä ei kulu niin paljon", laskelmoi matkakassaa vartioiva Liisa. Eriksnäsin, Keravan ja Leppävaaran koulujen hevoset käydään vielä kerran läpi ennen nukkumaan menoa.
Tiistai 24.9.1996, Flyinge
Aamu alkaa aika hitaasti. Olemme sopineet tapaamisen Katri Wäyrysen kanssa Flyingeen aamuksi. Taas olemme viisi minuuttia myöhässä, kun tulemme kiireellä Flyingen ratsastuskeskuksen kahvilaan, jossa Katri on onneksi vielä odottamassa. Katri on mukava ja rupattelemme hevosten koulutuksesta, elämästä Flyingessä, sponsoreista, Terasta ym.
Katri aloitti kenttäratsastamisen suhteellisen myöhään – vasta 21 vuotiaana!!!!!! Monet kenttähevoset ovat tulleet ja menneet, mutta Katrin ensimmäinen kenttähevonen Devil’s Reef on vain ollut ja pysynyt. Katri kertoi, että kenttäkilpailuissa Suomessa alkoi menestystä tulla suhteellisen helposti ja hän nosti rimaa, kunnes se tuli vastaan EM kenttäkilpailuissa, joissa hän sijoittui kuitenkin neljänneksi. Katrilla on tällä hetkellä tallissaan useita lupaavia kenttähevosia koulutettavana. Aktiivisempi kilpaurheilu kuitenkin saa jäädä. Katri sanoi, jatkossa keskittyvänsä enemmän opiskeluun ja perheeseen.
Katri on lukenut "kirjekurssilla" ratsastuksen ohjaajaksi Ypäjällä ja pääsi vihdoin Flyingen akateemisen tason ratsastuskouluun oppilaaksi, mistä hän valmistui viime keväänä. Nyt hän opiskelee Lundissa.
Juttua olisi riittänyt vaikka millä mitalla, mutta ikävä kyllä meidän on riennettävä (5 min myöhässä) opastetulle kieroksellemme. Päätämme jatkaa jutustelua iltapäivällä. Flyingen johtaja rouva kertoo meille ratsastuskeskusta (ruotsiksi/englanniksi) ja hevossiittolan historiasta (perustettu 1661), kuuluisuuksien ratsastaessa keskeisellä harjoituskentällä. Olemme edustavissa asuissa teekkarilakit päässä. Mika kanniskelee välillä Uttia, joka ei sauvoineen pääse joka paikkaan. Kannattaa siis ottaa oma "hevonen" mukaan excuille…
Kyra on juoksuttamassa hevosia aitauksessa, kun sovimme tapaavamme myöhemmin. Kävelemme tamma ja oritallit läpi ja ihailemme jalosukuisia hevosia. Flyingessä asustaa n. 250 toinen toistaan jalosukuisempaa hevosta. Tapaamme myös kuuluisan Grand Prix estehevosen Robin Z:n ja tietty Amiralin, Masterin, Edinburgin ja Tombovin. Koululla on upea kokoelma vanhoja hevoskärryjä lähinnä sponsoreiden edustustilaisuuksiin.
Kyra on juuri noussut hevosen selkään ratsastamaan, kun tulemme paikalle. Kiireistä huolimatta hän suo meille audienssin ja juttelee jonkin aikaa kanssamme mm. hevosen koulutuksesta. Annamme merkkihenkilöille Teran merkin, joka otetaan innolla vastaan. Liisalla on hauskaa, kun jälkeen päin selviää mitä muut ovat saaneet selvää ratsastuskeskuksen esittelystä. He eläisivät vielä siinä uskossa, että Flyingestä löytyy erityisen kosteita hevosia (duktig vs. fuktig) ja upeita lisäyksiä (offspring=jälkeläinen), vaikka termi viitannee lähinnä edellisten periyttämiskykyyn. Kannattaa siis tutustua ratsastussanastoon ennen excua.
Iltapäivällä tapaamme Katrin verryttelemässä kentällä ja juoruilemme, kunnes Katrin yksityinen koulutunti alkaa. Katri esittelee myös parin sadan metrin päässä olevaa talliaan, jossa pari uutta lupaavaa täykkäriä kenttähevosiksi.
Käymme Lundissa syömässä ja asioilla hankkimassa lentolippuja yms. Vierailemme myös Lundin ratsastuskoulussa (LCR=Lund Civil Ridskolan, erotuksena armeijan kouluista) "ihailemassa" koulutuntia.
Aloittelemme excun mittaan paranevien kulinarististen nautintojen harjoittelemisen tyylikkäästi iltapalalla viinin, viinirypäleiden, leivän ja Pie-juuston (vaatimaton 1kg) avulla. ( Matkakassan vartija antaa pikkuhiljaa periksi! )
Keskiviikko 25.9.1996, esteitä ja issikoita
Illan juhlinnasta seuraa aamu-unisuus. Syömme kiireisen aamiaisen ja huomaamme perinteiseen tapaan olevamme viisi minuuttia myöhässä, tällä kertaa Lundin ratsastuskoulun aamun (11:00) estetunnista. Ihme kyllä, tuntien ruotsalaisten joustavuuden, pääsemme kaikki kolme ulkokentälle hyppäämään yhden ulkopuolisen lisäksi. Asiaa auttanee se, että Liisa tuntee opettajan.
Utti ratsastaa maneesissa koulua sika-possu-jukuri Bellman-ponilla ilman jalustimia, ponin pomppiessa pystyyn, kun Utti yrittää saada eloa otukseen. Mika saa Alladinin, josta Liisa kommentoi hepalla olevan tapana heitellä ratsastajia selästä, kun on nähnyt LARS:laisten hyppäävän sillä. Hepalla on tapana rynnistää esteen nähtyään ja vilauttaa viime hetkessä jommalta kummalta puolelta ohitse tai kieltää. Ja yhdellä esteellä Mika löytääkin itsensä maasta puomien seasta, valahdettuaan enemmän tai vähemmän tyylikkäästi, mutta pehmeästi kaulaa pitkin alas. Matkan ainoa putoaminen, sängystä liukumisia lukuunottamatta. Eika ihastuu hevoseensa ja Liisalla näyttää menevän hypyt ihan hyvin.
| "Matkanjärjestäjän unelma" unohti toisen kenkänsä tallille, jota sitten
haettiin ja soviteltiin jalkaan. Utin epäonni jatkui myös hänen kaaduttuaan talliin
tullessa kyynärsauvoilla oven edessä lyöden polvensa tralliin. No mitäpä pienet
murtumat tai verta valuvat polvet ratsastusta haittaisi… Kovia vastoinkäymisiä kokenut Utti luovutti. Suuntana siis lentoasema, josta kokoonkursittu Utti lennähtää takaisin Hollantiin puukenkiä ihailemaan. Samaa matkaa lähdemme kiertelemään Skoonen nähtävyyksiä. |
|
Löydämme punatiilisen "linnan", jonka ympäristö on jossain määrin pilattu moderneilla veistoksilla ja parkkipaikoilla. Saamme kuitenkin hankittua linnasta paikallista herkkua "spiddekaka"a, joka on kananmunista ja sokerista tehtyä kuohkeaa kakkua, jolla löytyy usein kokoa usean kerroksen verran. Mielenkiintoinen makuelämys, mutta ei sitä paljoa söisi.
Kyselemme ohimennen ratsastusmahdollisuuksia ja meidät neuvotaan ratsutarvikekauppaan muutaman kilometrin päässä. Kuin ihmeen kaupalla löydämme sen, vaikkakaan emme taaskaan voineet käyttää etsinnässä hyväksi takapihalla olevia hevosia, kun niitä oli joka talossa. Sieltä edelleen neuvotaan issikkatallille (Stall Three Stars, Gyllebo Gård, Genarp), joka myös löytyy hämmästyttävän kivuttomasti.
Yritämme vähän sinnitellä vastaan, mutta kun "oikeita" hevosia ei tunnu löytyvän, tai ainakin pelottivat omilla hulluilla menijöillä, tyydymme issikoihin. Tallilla ihmettelemme pieniä, pölyisiä, karvaisia, elottomia otuksia, joita myös issikoiksi kutsutaan. Eikan issikka tuntuu nukahtaneen boksiinsa.
Emme edes itse satuloi issikoita, koska niiden satula tulee taaemmaksi mahdollistaen liikkuvammat lavat tölttiin. Myös suitset näyttivät nerokkaan yksinkertaisilta, kun "turhia" hihnoja on karsittu. Suitset menivät vain korvien takaa pään yli, ilman turpa- tai poskiremmejä. Päästyämme tallin pihalle suitset eivät enää tunnukaan niin neroikkailta, kun Eikan heppa päättää saaneensa kylliksi tältä päivältä ja lähtee tallia kohti. Eika ensi reaktionaan vetää ohjista sillä seurauksella, että kuolaimet pulpahtavat pois suusta korvaantuen nahkaremmillä. Ihmetyksestä toivuttuamme ope neuvoo vetämään taas toisesta suunnasta kuolaimet takaisin suuhun, kätevää vai mitä??
Päästyämme edessä aukeavalle viivasuoralle hiekkatielle, joka houkuttee laukkaan aina taivaanrantaan, Eikan issikan houkutukset ovat muualla ja se tekee 180 asteen käännöksen lisäten vauhtia kotitallia kohti, aika epeli. Eika saa vihdoin koti-ikävän yllättäneen hepon vaihtamaan suuntaa ja maastoretki pääsee alkamaan. Kuulemma normaalisti nämä issikat ovat pomminvarmoja rauhallisia menijöitä.. yeah, sure..
Kiertelemme pieniä pyökki-, tammi- ja havumetsiä polkuja ja teitä pitkin tunnin. Kuljemme tölttiä, passia, laukkaa, ravia, käyntiä ja niiden sekoitusta. Esim. Liisan hevonen välillä laukkaa etujaloillaan ja ravaa takajaloillaan? Eikan issikka yrittää kotisuoralla taas viilettää kotiin omia aikojaan, mutta N:s pidäte saa sen muuttamaan käsitystään selässään olevan ratsastajan taidoista.
Kovin kovaa ei issikoilla tunnu pääsevän, mutta opettaja vakuuttuu ratsastuskyvyistämme ja sovimme seuraavaksi päiväksi maaston oikeilla hevosilla. Yhtäkkiä tädin villihevosista on tullutkin kauhean kilttejä. (Tallilla on ollut huonoja kokemuksia "osaan ratsastaa"-väestä. )
Kotimatkalla näemme peuroja pellolla ja tosi tiheää synkkää kuusimetsää. Pimeällä paluumatkalla kotiin etsimme käsiimme vielä yhden linnan Lundin läheltä. Liisa on jo linnan aikaisemmin nähnyt, me muut saamme tyytyä silhuettiin. Linnan lähistöllä on pyökkimetsässä valaistu pururata, jonne Mika suunnittelee "romanttista kuutamokävelyä" joukolla. Ollessamme laittamassa kävelykenkiä jalkaan suunnitelmat kuitenkin kariutuvat viimehetkellä. Kautta aikain naiset ovat keksineet tekosyitä päänsärystä yms, mutta nyt pitää kuulemma kiirehtiä kauppaan ostamaan maitoa! Mika lupaa tehdä tästä virallisen valituksen Teran hallitukselle, että valitsivat excuille romanttisempia naisia. Ja sitten vielä miehiä haukutaan epäromanttisiksi, no onhan maidon ostaminen tärkeämpää, onhan? Saamme niin tärkeän maidon ostettua ja menemme kämpille. Iltapalan nautittuamme menemme nukkumaan valmistaudumme aikaiseen herätykseen aamun koulutunnille.
Torstai 26.9.1996, issikoista hevosiin ja kulttipalvontaan
Aamulla aikaisin 6:00 ylös syömään, siivoamaan ja pakkaamaan. Kiirehdimme Lundin LCR:ään aamun koulutunnille. Liisa on jo "omatoimisesti" ratsastelemassa, kun Mika ja Eika ihmettelevät karsinoissaan, jokohan se tunti kohta alkaa. Tunnin jälkeen kiidämme tukka putkella takaisin issikkatallille seuraavalle koitokselle muutaman tunnin maastoon. Tunnistamme nopeasti ison lehmäsäiliön (ei, sinne ei sittenkään taida olla säilötty lehmiä?) navetan pielessä ja tiedämme olevamme oikealla tiellä. Tällä kertaa ei boksista tarvitse etsiä pientä hevosta nurkasta, kun haemme laitumelta julmetun kokoiset 174-178 cm sä’ältään olevat oikeat HEVOSET. Mikalle tulee 7 vuotias kenttähevonen Princip, jota ei saa päästää ohi open hevosesta, or hell Breaks loose.. Eikalla on rauhallisen oloinen tumma iso hevonen ja Liisalla joukon kuopus ihana nelivuotias – vetäjän silmäterä.
Nyt pääsemme pidemmälle vanhoihin pyökkimetsiin ja yksityiselle linnalle. Menemme rauhallisesti ihaillen ainutlaatuisia maisemia. Ratsastamme nimittäin luonnonkauniilla suojelualueella. Joka paikassa tuntuu vilistävän keskellä metsääkin puolimetrisiä kiviaitoja jopa satoja vuosia vanhassa metsässä. Oppaamme epäilee niiden olleen rajamerkkejä esim. peltojen kesken vai olisiko raivattujen kivien varasto?
Tulemme sokkeloiselle järvelle, jonka saaressa on linna. Vähän matkaa eteenpäin tulevat vastaan tallit, josta osa hevosista on muuttanut nykyiseen talliin ja vanhat kaverit vaihtavatkin ahkerasti hirnahduksia. Päätämme vielä pidentää maastoa ja jatkaa pidemmälle. Kahlailemme pienessä purossa ja annamme hevosten juoda. Tutustumme myös eksoottisilta kuulostaviin hevosportaisiin, jotka ovat hevosille tehdyt portaat rinteessä; tarmookkaasti hevoset polkevatkin ne ylös. Tulemme upeaan pyökkimetsään, jota halkoo pieni joki. Joen ylittävän sillan luona on kuulemma käyty muinaisina aikoina taisteluita tanskalaisten ja skoonelaisten kesken.
Takaisin tullessa irroittelemme laukkaamme täysiä. Perillä puramme hevoset ja pesemme ne. Katselemme vielä vähän ympärillemme. Viereisessä rakennuksessa on hevoskasvattamo ja takapihalla kenttähevonen, joka on omistajansa kanssa ollut kesällä Atlantan olympialaisissa kisaamassa. Ja tämä kun vaikutti tavalliselta issikkatallilta ja sitten löytyy takapihalta olympialuokan kenttähevosia!
Ajamme Ystadiin, joka on vanha keskiaikainen linnoituskaupunki ja siltä se näyttääkin idyllisine pienine kävelykujineen ja ruusuineen miltei joka talon pihassa.
Haemme kaupasta kulinaristisia nautintoja pakasterapujen muodossa. Käymme paikallisessa Systembolag:ssa, jossa meno on kuin suomalaisessa pankissa/apteekissa, tosin täällä taidetaan tehdä enemmän "ottoja" kuin panoja. Jonotusnumerot otetaan ovelta. Joitain viinejä on lasivitriineissä ja juomat tilataan tiskiltä. Ensimmäistä pyytämäämme viiniä ei edes löydy.
Etsimme epätoivoisesti hienohkoa ravintolaa, jota ei tunnu löytyvän, ennen kuin haemme infosta kaupungin kartan. Varmaan tunnin etsiskelyn jälkeen päädymme pizzerian tapaiseen, josta saa myös a la carte annoksia. Eika yllyttää Liisankin herkuttelemaan etanoilla rasvassa, maistuvat kuulemma lähinnä naudan kieleltä.
Kyselimme issikkatallilta mahdollisuutta päästä meren rantaan ratsastamaan ja soittelemme pari tallia, mutta "ridning i havet[haavet]" jää haaveeksi. Illan pimetessä kurvailemme vielä maalaisteillä kohti sikäläistä Stonehenge:ä "Alenas stenar". Kävelemme kiville täyden kuutamon pilkistäessä pilvien takaa. Vaikka palvomme soikion muodostavia kiviä kuunvalossa muinaisten druidien tapaan, emme saa selville kivien arvoitusta. Takaisin Lundiin, jossa majoitumme retkeilymaja La Stradaan.
Perjantai 27.9.1996, party time
Aamulla ajamme Flyingeen katsomaan Kyran harjoittelua. Kyra harjoittaa pitkällä "Kyra raipallaan" nuorta hevosta polkemaan miltei paikaillaan ja palkitsee tätä heti kun heppa pääsee vähänkin jyvälle, mitä tässä pitää tehdä.
Liisan ystävä Philip näyttää Lundin Tekniska Högskolaa, missä Liisakin on kevään opiskellut. Käymme eri osastoilla ostamassa kiltojen kangasmerkkejä. Ihmettelemme paikallista ruokailutapaa, joka on opiskelijoiden toisilleen itse tekemiä puolikkaita ranskanleipiä runsaalla majoneesitäytteellä. Palaamme kämpille syömään paahtoleipää chili con carnella. Kulinaristimme Eika ei ymmärrä hyvän päälle, vaan tyytyy odottelemaan, että pääsee kaupungille syömään.
Lundissa on edullinen ratsastustarvikekauppa, jossa innostumme ostelemaan, ketkä enemmän ketkä vähemmän. Mm. ratsastusliivit 40mk, muuten hinnat ovat suunnilleen samat kuin Suomessa mutta KRUUNUISSA. Lundissa kiertelemme kirjakauppoja, josta löytyy useita houkuttelevia ratsastuskirjoja, mutta hinnat eivät ole oikein kohdallaan. Lisäksi metsästämme kurssikirjoja, joita ei Suomesta niin helpolla löydä mm. matematiikkaa. Kaikki hajaantuvat ostoksille tai muuten vain paikallista kulttuuria ihailemaan ympäri Lundia.
Käymme taas kaupassa tankkaamassa ruokavarantoja ja menemme kämpille laittautumaan illan juhliin Lundin akateemisten ratsastuskerholaisten (LARS) kanssa. He ovat järjestäneet meidät sitsiin. Tapaamme aluksi LARSilaiset kämpillä, josta Liisan opastamana suunnistamme kilsan päähän juhlapaikalle.
Aluksi meillä on hieman epäselvyyttä, mitä on odotettavissa plus pääseekö ilman opiskelijakorttia sisään, mutta teekkarilakki pelastaa. Eikalla on viritetty pikku koala roikkumaan tupsuun. Juhlat ovat ihan mukavat ja hienot alku-, pää-, jälkiruokineen ja juomineen. Porukka on siististi pukeutunutta. Lahjoitamme LARSilaisille maskottipollen minikokoinen teekkarilakki päässä ja suomalaisen heppamuistipelin (inhåller regler också på svenska). Lauluja lauletaan istualtaan, seisaaltaan, tuolilta, puoliksi pöydältä ja pöydän alta. Esitämme pari suomalaista ja ruotsalaista laulua. LARSilaiset ovat kehittäneet hauskan hevosen maljan, jota kertoessa esitetään hepan keltaisia korvia ja valkoisia sukkia..
Erään LARSilaisen nimi on Terese Isotalo ja toden totta Ruotsin Lapista kotoisin oleva tyttö osaa kohtuullisesti suomea, vaikka aluksi tuntuu olevan taidot ruosteessa (kuten meidän ruotsin kielen taito). Ruuan jälkeen pöydät ja tuolit siirretään ja perustetaan disko. Teralaiset ovat ensimmäisten joukossa viilaamassa tanssiparkettia. Hommassa tulee kuuma ja siirrymme jäähdyttelemään ja hiljaisempaan paikkaan juttelemaan LARSilaisten kanssa. Juhlien päätyttyä tapaamme sattumalta autolla LARSin puheenjohtajan, joka kertoo ratsastuskisojen olevan tulossa maaliskuussa ja toivottaa tervetulleeksi uudelle exculle ensi vuonna.
Lauantai 28.9.1996, eksyksissä synkässä metsässä
Kello pirisee 8:00 kutsuen tien päälle pikkuhiljaa Tukholmaa kohti tai ainakin seuraavaan etappiin hiukan lähemmäs. Syömme aamiaista ja teemme eväsleivät matkalle. Pakkaamme jälleen kaikki kamat autoon ja matkaan. Kristianstad on yllättävän lähellä ja menemme sinne ostoksille ja infoa metsästämään. Löydämme turisti-infon, josta saamme karttoja ja tietoja melontapaikasta ja retkeilymajasta Immeln järvellä. Harhailemme Immelniin muutaman pikkuteiden kiekuroiden jälkeen. Otamme huoneen paikallisesta retkeilymajasta. Suunnittelemme ensin piknikkiä järvelle tai sen rantaan, mutta nälkäisinä katamme pöydän ulos majan pihaan. Seuraa kulinaristisia nautintoja eli punaisia saksiniekkoja viinin, juuston ja leivän kera á la tera, nam! Syksyinen aurinko paistaa enimmän aikaa lämpimästi ja rapuja imeskellessä kuluu muutama tunti.
Kanootit ovat koko ajan olleet näkyvillä ja yritämme etsiä vuokraamosta palvelua. Lappu ovella ohjaa keltaisen talon pihaan, jossa koira haukkuu, mutta ketään ei tunnu olevan kotona. Haluamme kanootin nyt tai ei koskaan ja minimoidakseen stratosfääreihin nousevia puhelinkustannuksia Mika yrittää stoalaisen lyhyesti "Kan ni komma ut?". Vuokraamon äijä on lievästi sanottuna ulalla, hänhän ajelee autolla parasta aikaa ja hyppy täydestä vauhdista ulos ei houkuttele. Päivä on pelastettu, sillä vaikka Mikan puhelinsoitot eivät tunnut onnistuvan (Don Quijote yrittää vielä sinnikkäästi taistella tuulimyllyjä vastaan soitellen lähistön talleille), tytöillä on ollut niistä tarpeeksi komediaa pitämään heidät hilpeinä pitkän aikaa.
Liisa ajaa metsään, kun päädymme vihdoin kiertotien kautta 260v vanhaan aarnimetsään. Aurinko on laskemassa ja etsimme pohjolan suurimpia 2,5 metriä paksuja kuusia, mutta oletettavasti se onkin ympärysmitta. Suurimpia näkemiämme keloja, kuusia ja mäntyjä löytyykin runsaasti. Maa on kauttaaltaan samettimaisen vihreän sammalen peitossa.
Lähdemme repun kanssa retkeilemään muutaman kilometrin kävelylenkille tietä pitkin, mutta tulemme vain talon pihaan. Laukkailemme, ravailemme, hirnumme ja suoritamme laukanvaihtoja palatessamme hevoslaumana takaisin. Onneksi aurinko on jo laskenut! Käännymme toiselle tielle, joka kapenee poluksi läpi synkän kuusimetsän. Teran seikkailut pilkkopimeässä jatkuvat taas. Onneksi on taskulamppu mukana, niin näemme tulla mäkiä alas ja etsiä polkua pimeässä. Tulemme aukealle, jota luulemme aiemmin näkemäksemme järveksi, mutta mitä se ei olekaan. Usko loppuu ja käännymme takaisin, vaikka 600m x 1km alueelle tuskin eksyy kovin pitkäksi aikaa.
Kotiin tultuamme huomaamme ettemme saakaan pitää yksin koko majataloa, kuten alkujaan näytti. Keittelemme iiison padan spagettia ja teemme spagettikastiketta runsaalla sipulilla. Ruokavastaavana Liisa on vastuussa myös ruuan syömisestä, mutta tällä kertaa annos on riittävän kokoinen kestääkseen kahden syöpöttelyn Suomeen saakka. Eika jatkaa kulinaristisia nautintoja keittämällä rapujen perattuja kuoria ja tekemällä niistä sherrykermakastikkeen.
Sunnuntai 29.9.1996, Kotimatka
Aamu alkaa aikaisin 7:00, jotta ehdimme ajaa Immelnistä Tukholmaan laivaan ennen klo 17:00. Tähän asti on aurinko paistanut tai ollut hieman pilvistä, mutta nyt viimeisenä päivänä (onneksi ajopäivänä) vettä tulee kuin aisaa koko päivän. Kaikki ovat vielä hieman väsyneitä. Tuulilasin pyyhkijät tuudittavat Eikan uneen ja Liisakin nukkuu välillä. Mika paahtaa porukan virkeimpänä muutamalla tauon säestämänä 650km Tukholmaan. Ajamme kuinkas ollakaan muutaman kymmenen kilsaa harhaan Tukholmassa lauttasatamaa etsiessä, mutta olemme hyvissä ajoin 16:00 jonottamassa laivaan. Jonotus kestääkin kauan aina 17:30 saakka, jolloin pääsemme laivan "hattuhyllylle".
Laivassa kuulutetaan tiedossa olevan "mukavan leppoisan" 25 m/s tuulen. Käymme ostoksilla ja varaamme pöydän laivan hienosta ravintolasta. Kulinaristimme Eika pääsee taas vauhtiinsa ja syömme parisen tuntia gourme tarjousannosta kahdelle (hummeria ja härkää), jakaen osan annoksista kolmen kesken. Hummerihaarukka pitääkin varata joka excun välineeksi, näyttää näppärältä syödä sillä..
Noustessamme pöydästä huomaamme laivan todellakin keinuvan. Käytävillä ei ihan tarvitse pitää kaiteista kiinni, mutta ei paljosta puutukaan. Valkoiset vaahtopäät kuohuvat ikkunasta katsottaessa ja veden tyrskyt lentelevät kymmenien metrien korkeudessa. Takaa tuleva Silja Line näyttää keinuvan aallokossa. Ikkunat rämisevät välillä ja koko laiva tärisee. Kerran kolahtaa kunnolla ja suljetusta baarista kuuluu rikkoutuvan lasin helinää. Kulkiessamme tax free -kauppojen ohi, on sisällä sekamelska meikkitelineiden kaaduttua.
Mika nautiskelee ilmaisesta huvi(puisto)ajelusta, kun Köpiksen tivolikin oli jo suljettu eikä tullut tehtyä matkaa Tanskan puolelle. Sinnittelemme jonkin aikaa, mutta lähdemme sitten nukkumaan. Liisa saa neuvonnasta pahoinvointipillerin yrjöpussin sijaan. Eikallakaan ei ole paras mahdollinen olo.
Maanantai 30.9.1996,
Herätys 8:00, Liisa lähtee edeltä kiertelemään kauppoja. Viemme kamat autoon ja löydämme väsyneen Liisan aulasta. Ulkona on lämpimämpää kuin luulisikaan, kovassakin tuulessa pärjää kannella villapaidalla pitkään. Laiva on puoli tuntia myöhässä myrskyn takia. Lopulta saavumme rantaan, mutta edessä olevien rekkojen kanssa näyttää olevan jotain hämminkiä ja menee todella kauan kunnes pääsemme peruuttamaan "hattuhyllyltä" alas.
Utin epäonni kuuluu jatkuneen vielä Hollannissakin, jossa kolmion takaa tullut auto oli töytäissyt Uttia ja hänen kaveriaan heidän liikkuessaan polkupyörällä.
Saldo
Takana on 2250 km, murtunut jalka, auenneet polvet ja risat farkut, hellät takamukset, parin sadan markan puhelinlasku, pyökkimetsiä, aurinkoa, aikaisia aamuja, linnoja, ritareita, uljaita oreja, kauniita tammoja, hellyttäviä varsoja, kehrääviä kissoja, poneja, gourmee aterioita, herkuttelua, spagettia, kuusia, kenttähevosia, pöykkitaimia, Eeva Dalhgrenia, Bodia, teitä, täykkäreitä, merkkejä, metsiä, kiviä, chiliä, etanoita, rapuja, kuutamoita, issikoita. Sangen onnistunut matka siis.
Matkalaulu
Pinne, jag sitter så stelt som en pinne,
ovan på den här hemskt stor fjordlinge.
"Sinne, har du förlorat ditt sinne,
om du ska till Flyinge.
Där har jag brutit mitt ben i fem ställen
Och fått revor i knän!
Inne, är mannen ute eller inne,
det bryr sig inte en finne,
när han ska hyra paddla med kanot!"
Minne, jag har också tappat mitt minne..
Finne, är jag svensk eller finne,
Jag kommer inte ihåg,
Jag har luckor i minne så där små ALKOhål!
|
Tämän sivun kirjoitti Mika Huttunen, email: mhu@cc.hut.fi. Sivua on viimeksi päivitetty 7.6.1997 (Postaus siirretty nykyisille nettisivuille 2.3.2024).
|