Yyteri 10.-12.7.1998

Yyterissä riitti hiekkaa, retken jälkeen sitä kaivettiin myös korvista…

Perjantai 10.7.98

Juha oli ansioituneesti järjestellyt leirikuvioita etukäteen, leirillelähtijät olivat saaneet aiheesta tihenevällä tahdilla sähköpostiviestejä retken lähestyessä. Siispä nuotit olivat selvät, lomalaiset Paula ja Mikko lähtivät Poriin omia aikojaan jo päivällä, muut treffasivat iltapäivällä Otaniemessä ja aloittivat matkan sieltä. Matkasta ei sen enempää; lomalaiset etsivät (=Mikon vaatimuksesta) ahneina Huittisten keskustasta Huittisten Lihapoikien tehtaanmyymälää nakit silmissä kiillellen, yrityksissään kuitenkaan onnistumatta. Snagari sentään löytyi ja siellä pystyimme tyydyttämään pahimman lenkinhimon. Toisen autollisen matka sujui myös jouhevasti Humppilan tienvarsituristirysästä hankitun “Puuhaa hevosten parissa” – tehtävä- ja värityskirjan ääressä. “Teroita kynät ja pidä suitsista kiinni”, antoi kirja vinkiksi haastavien tehtävien ratkaisemiseksi.

Illalla noin kello kahdeksan molemmat retkueet olivat löytäneet perilleYyteriin. Tallin tienviitta ‘Bitumipaperitehdas’ tosin hieman hämäsi matkalaisia, mutta hevosentuoksu (ja kavioeläimet viereisellä laitumella) paljastivat, että paikan täytyi olla oikea. Tallin omistaja Minna Aalto löytyi kentältä hevosen selästä, hän kehoitti meitä ensin majoittumaan ja palaamaan tallille myöhemmin yöratsastusta varten. Teimme töitä käskettyä ja raahasimme itsemme läheiseen majoituspaikkaan, joka oli entisen kyläkoulun keitttiörakennus. Pienten avainseikkailujen jälkeen pääsimme rakennukseen sisälle ja varaamaan kukin omat punkkamme – Paula ja Mikko tosin majoittautuivat mukavuudenhaluisina Poriin sukulaisten luo, vaikka Yyterin majapaikassakaan ei sinänsä mitään vikaa ollut.

Yhdeksältä palasimme tallille, jossa Minna toivotti meidät vielä kerran tervetulleiksi Yyteriin. Sitten hän esitteli meille nopeasti eri hevoset, jotka olivat käytettävissämme viikonlopun ajan. Pitkähkön arpomisen jälkeen kukin valitsi itselleen hevosen yöratsastusta varten, ja aloimme kunnostaa niitä retkeä varten.

Hevoset:
Erika – Fosfori
Harriet – Gilda
Juha – Martta
Katariina – Muskaat
Paula – Pätkys
Riitta – Cedrik

Yöratsastus alkoi ns. ‘Kartanon kierroksella’ tallin lähimaastossa, reitin varrella oli mm. Yyterin kartano, joka on aikaisemmin ollut Rosenlewin suvun omistama, nyt siinä on neljä erillistä vuokra-asuntoa – kaunis talo oli päässyt vähän rapistumaan. Ilta oli kaunis ja talot komeita, mutta kurssilaisia alkoi häiritä vauhdin puute, ja tästä myös vetäjällemme Miljalle annettiin palautetta. Vaihdettuamme pikatien toiselle puolelle luvattiin vauhtiakin löytyvän – tosin onnistuimme järjestämään sitä ensin oma-aloitteisesti itsekin. Yyterin maastossa on nimittäin muuallakin kuin rannalla hiekkadyynejä, ja melko pian pikatien ylitettyämme aloimme kiipeillä niitä ylös-alas. Allekirjoittaneen ratsu Pätkys päätti pitää eräässä ylämäessä huussitauon, ja siitä toivuttuaan lähti kompuroimaan alamäkeä ehkä turhankin innokkaasti päätyen ottamaan muutaman laukka-askeleen hieman karannutta etujoukkoa kohti. Tästä innostui myös jonon häntäpää, ja niinpä käynnissä oli mukava häslinki hevosten laukatessa etujoukkoa kiinni – onneksi välimatkaa heihin oli vain noin 30 metriä. Juhan kuumaverinen Martta-tamma esimerkiksi liukui samaisen kohtalokkaan alamäen perä edellä alas! Välikohtauksesta selvittiin naureskellen, ja loppu maastosta sujuikin vauhdikkaasti ja hyvin.

Saatuamme hevoset takaisin talliin ilahdutimme seurallamme Mikkoa, joka oli kuluttanut aikaansa lukemalla kämpillä vanhoja Villivarsoja ja SinäMinä-lehtiä. Kuunneltuaan jälkipuintiamme eri hevosten hyvistä ja huonoista puolista aikansa Mikko sai lisämotivaatiota kiivetä myös itse hevosen selkään seuraavana päivänä.
 

Lauantai 11.7.

Aamutunti:
Harriet – Cameron
Eerika – Fosfori
Juha – ‘Martta’
Katariina – Muskat
Paula – Gilda
Riitta – Pätkys
Mikko – Sälli

Aamu valkeni aurinkoisena ja pirteimmät puuronkeittäjät heräilivät jo ennen kahdeksaa, (6.30, sanoi Juha). Puurosta tuli betonia. Loppuväki ryntäsi leivän ja jogurtin voimalla tai ilman, housuihin ja hevosen selkään. Aloitimme tunnin 9.30 hevosten lämmittelyllä ja kouluosuudella. Sitten treenattiin kavaletit, yksittäinen este ravissa ja laukassa ja sarja suhteutetulla välillä. (tehtävänä oli laskea esteiden väliin jäävät laukka-askeleet: yllättävän vaikeaa). Lopuksi hypättiin pieni rata: edellisen viikon leirikilpailun rata. Harriet Cameronilla ja Eerika Fosforilla jättivät radan väliin.

Ko. kaksoistunnin aikana (1 1/2 h) Mikko sai eräältä tallitytöltä yksityisopetusta liinassa, ratsastaen Minnan kilpasuokilla Sällillä. Sälli hyväkäytöksisenä herrasmiehenä onnistui vakuuttamaan Mikon lajin ihanuudesta niin, että kun väki tunnin jälkeen suunnisti Poriin Manun myymälään, hän teki suoraa päätä 800:- investoinnin hanskoihin, ratsastuskenkiin ja Manun kokonahkapaikkaisiin housuihin. Tosin on myös epäilty, että iltapäivätunnin ilmassa leijuva uhka sai hänet inspiroitua rahankäyttöön farkkujen aiheuttamien hankaumien pelossa.

Vatsa täyttyi Porissa kuulemma wienerleikkeellä. Itse en ollut todistamassa Manun liikkeessä tapahtunutta ostohysteriaa (kuulopuhe), enkä wieninleikkeiden hupenemista kasvissyöjien (Harriet ja Eerika) nälkää näkevien silmien edessä. Sen sijaan yritin majoitustilallamme viehättävällä vanhalla koululla ymmärtää ajan kulumista ja elämän menoa – onnistui ainoastaan kohtalaisen hyvin, liekö johtunut siitä, että oli niin nälkä, että piti syödä kolme kertaa ja ruokavalio koostui pelkistä hiilihydraateista: puuroa, pastaa, puuroa. Myös koulun hevoslehtivarasto oli mieltäkiinnittävä. (Majoitustila oli muutoin lämmin ja siisti; pesualtaat huvittavasti lasten korkeudella. Huoneistomaiset tilat oli aikaansaatu erillis- rakennetuilla ilmaraoilla äänieristetyillä väliseinillä. Mikä parasta, tila oli hyttysetön! Kun illalla päänsä kallisti, niin kohta oli aamu ja sai ihmetellä missäköhän sitä on. Muusta maailmasta ei ollut tietoakaan – ratsastuksella on selvästi unenlahjoja parantava vaikutus, + selvästi ruokahalua parantava vaikutus!)

Iltapäivämaasto:
Eerika – Pätkys
Harriet – Muskat
Juha – ‘Martta’
Katariina – Cebrik
Paula – Fosfori
Riitta – Gilda
Mikko – Sälli

Kello kolme olimme sopineet taas olevamme hevosten selässä, lähdössä puolentoista tunnin maastolenkille Yyterin rantoihin tutustumaan. Hevosia vaihdettiin, ja itse sain erään yksityisen *sensuroitu*, nimeltään Cebrik. (No, Cebrikin puolustukseksi sanottakoon, että metsänvartijalta tallille tullut punapilkullinen kimo, Muskat, oli jo tässä vaiheessa vienyt sydämeni ilman, että itse sitä huomasin: sunnuntain kallistuessa iltaan olin myyty).

Ravaillen ja laukkaillen pääsimme kuuluisille hiekkarannoille, missä kahluutimme hevosia. Oli hiukan tuulista ja sen oloista, että tulee ukkonen. Painostavaa. Fosfori oli juuri merivehnän läikittämille dyyneille pästyämme potkaissut vierelle tullutta Pätkystä, ja Eerikan polveen osui pahasti. Olimme vähän ihmeissämme ja ryhmän dynamiikkaa testattiin. Lopputulos oli kahlaamista ja muutamia raviaskelia vedessä, eli rantaan tutustuminen sunnuntaista laukkamaastoa varten, kuten oli tarkoituskin. Miten epätodellinen olo tulee, kun hevonen kahlaa ja kahlaa, syvähkössä vedessä vasten ja sivuttain kohti aaltoja ja vesi kulkee allasi vellovana mattona. Leijuva tunne, kuin letit tuulessa.

 

Vaatteiden vaihto ja suihkut meinasivat jäädä väliin, kun joku oli mietiskellessään kuljettanut avaimen koulun sisään, kun sen olisi pitänyt olla ulko-oven maton alla. (toim. huom: kirjoittaja viittaa itseensä) Pori-jazzeihin kuitenkin päästiin. Nyt tosin Eerika jäi vuorostaan lepuuttamaan polveaan majapaikkaan, ja lukemaan Villivarsat ja Hevostytön käsikirjan kannesta kanteen, ja katsomaan televisiosta Avara luonto ja MM-pronssiottelua Kroatia – Hollanti.

Porin Suomalainen Klubi eli Kansa’s Klub oli kaunis rakennus jazz-kadulla. Yläsaliin oli hinautunut pari sataa henkeä kristallikruunujen alle. Porilaiset kauniit ihmiset pitivät tutustumisillallisia valkoisten pöytäliinojen äärellä. Änkäydyimme puutuoleille pienen teatterinäyttämön eteen, jossa Olli Ahvenlahti soitti punaista flyygeliä kovaäänisiin. (hätätilassa: pure pari purkkaa ja asenna korviin, ei kovin syvälle. Poistaminen voi olla venyvää, riippuu purkkalaadusta, mutta toimii). Musa parani loppuiltaa kohden, sitä mukaa kun soittajisto nuortui. Basistiin saatiin kummaa särmää ja rumpalille ulkonäköä. (edellinen rumpali oli paikalla 33. kertaa, myötätuntoni jäi hänen turhautuneen surullisuutensa puolelle) Oleellisin tekijä musiikin paranemiseen oli nuoruuden innon lisäksi kovaäänisten balansointi siten, että pianostakin kuului muuta kuin pelkkä melodia, eikä basso enää vain humisssut, vaikka kyllä teki sitäkin edelleen hiukan liikaa.

Jazz-yöstä jäi kuitenkin parhaiten mieleen jazz-kadun lukuisat eksoottiset ruokaständit ja ulkolavan edessä onnellinen valkoisen, makean, hedelmänougatin makuisen tuoretoffeen napostelu. Yksi tallin suokeista oli muuten nimeltään Napostelija ja toinen oli Kapina.
 

Sunnuntai 12.7.

Hevoset (ap):
Harriet – Cebric
Juha – Fosfori
Katariina – Muskaat
Paula – Cameron
Riitta – Gilda

Saatuni uniset silmäni auki kurkistelin ikkunasta ulos – aamuaurinko paistoi jo lähes täydeltä terältä, joten oli odotettavissa mitä mainioimmat olosuhteet rantalaukkaan. Lähdimmekin varsin rivakkaa tahtia kohti hiekkadyynejä, jonne matkaa kertyi noin neljä kilometriä. Oli todellinen elämys laukata täysillä pitkin pehmeää hiekkaa, jota kyllä sinkoili kasvoihin jopa siinä määrin että ratsastuksen jälkeen sain tyhjentää toisen korvankin hiekasta. Vaikka kilpailuasetelmaa yritettiin välttää niin Paulan ratsastama Cameron ei tyytynyt järjestykseen vaan yritti heti kärkeen. Menevän laukan jälkeen ravailimme vedessä ja silloin koin melkoisen yllätyksen, kun hevoseni Gilda sukelsi. Se kompastui, putosi polvilleen ja pienikokoisena meni korviaan myöten veden alle. No, heppa pulpahti pintaan kuin korkki ja pärskimisen jälkeen taas mentiin.

Ohjelmassa oli myös hieman veteen-maalle-veteen-harjoituksia. Olimme jo lähdössä rannalta, kun Harrietilla ja Zebricillä tuli näkemyseroja ratsastussuunnasta. Näkemyserot johtivat siihen, että ratsastaja ‘jalkautettiin’. Vielä matkalla takaisin tallille saimme aikaan yhden hässäkän, kun Juha tarjoutui vaihtamaan hevosta Harrietin kanssa. Hevosten vaihto ei kuitenkaan onnistunut suunnitelmien mukaan, sillä ori Fosfori pääsi irti; lieveilmiöinä lähes kaikki ratsastajat sähelsivät jotain epämääräistä. Loppumatka sitten mentiinkin rauhallisemmin – ilman suurempia välikohtauksia.

Iltapäivätunti:
Eerika – Fosfori
Harriet – Gilda
Juha – Cameron
Katariina – Pätkys
Paula – Muskaat
Riitta – Hemmo-Poika
Mikko – Sälli

Nautittuamme tukevan lounaan paikallisessa ravintelissa alkoikin iltapäivän ohjelma eli hyppäämistä kentällä. Tavoitteena oli kokeilla maastoesteiden ylittämistä. Harjoitellessamme rataesteillä Paula putosi kahdesti Muskaatilta. Toisella kerralla myös este romuttui! Paula sai sitten lopputunniksi hevosekseen Fosforin jalkavammaiselta Eerikalta. Lopputulos taisi olla, että tavoitteena olleita maastoesteitä kokeilivat Juha Cameronilla, Riitta Hempalla ja Katariina Pätkyksellä. Ratsastin itse Minnan kilpaheppaa Hemmo-Poikaa, joka oli vauhdikas, mutta yritti juksata minua. Totesimme, että hyppämminen oli hauskaa ja tässä oli oiva tilaisuus kokeilla maastoesteitä. Herkkua, mihin harvoin on mahdollisuutta.

Hyppy toiseen aikavyöhykkeeseen.
Kotimatka sujui “Puuhaa hevosten parissa” -tehtäväkirjan kanssa askarreltaessa. Sijoitimme viimeiset rahat hauskalle tienvarsitorille. Ostoksina oli kahvin ja munkin lisäksi munia, leipää ja vohveleita. Itse ainakin voin todeta, että ratsastusviikonloppu Minnan tallilla oli mukavan vaihteleva ja sopivan intensiivinen. Joten varmasti uudelleen!

---

Katariinan tunnelmia sunnuntailta
 

Sinä hyvä ja ystävällinen hevoseni   punapilkullinen,   kärsinytkin,   johon luotan polun kapeikossa   ja vesien syvyyksissä.   Metsänvartijaltasi opit   kulkemaan varmoin jaloin.   Kahlaat iloissasi vettä   kuopien innosta   ja minä irrottaudun maasta   ja todellisuudesta    kun sininen matto ei pysy enää hiljaa allani    lämpimässä tuulenvireessä    kun liikkeesi ja veden liike   sekoavat    – taivas ja maa katoavat   kerran

Tällainen metsä on taivaassa  ihan varmaan  valon verho  yhtä   puun läikittyneen punan   ja mustikanvarpujen kanssa.  Valkea hevonen kääntyy juuri sinne,  ja mahtuu mukaan  vaivatta polkua puiden välistä.  Se nousee pienelle kummulle   joka on metsän sisällä  Ilma tulee raikkaana vastaan  alentuneesta taivaasta,  joka ei menetä sinisyyttään   metsän keskellä   – eikä satula enää narise   ja askel on yhtäkkisen pehmeä, liike mukautuu   ajasta ajattomuuteen   kivusta kivuttomuuteen

---

Perjantaista kirjoitti Paula, lauantaista Katariina ja sunnuntaista  Riitta. Valokuvat otti Juha.