Teran kenttäleiri 28-29.8.1999

Maisemat vaihtuvat ja kyyneleet valuvat silmistä

Kuten yleensäkin pikkutyttöjen ratsastusleirillä meillekin jaettiin omat hoitsuhevoset, jotka osoittautuivat sangen osuviksi ratkaisuiksi. Saatuamme hevoset laitettua siirryimme alkuun kouluratsastuksen saloihin. Osalla ratsastajista syttyi lamppu pään päällä (omansa ja hepan) ja hevonen niksautti nenäpiinsä kouluratsastajien suosimaan suorakulmaan, osalla tämä tapahtui hieman myöhemmin kuten maastoesteillä. Lopuksi hyppelimme vielä joitain pieniä esteitä ja vähän vähemmänkin pieniä, joita jotkut urheat suomenhevosetkin yrittivät ylittää. Loppukäynti laitumella paljasti syksyn sateiden liukastaneen laitsan maastoesteet hyppäämättömään kuntoon. Niinpä ajattelimme lähteä tänään tutustumaan maastoesteisiin hiekkakuopille ja katsoa, jos huomenna olisi parempi hyppykeli tallin ympäristön esteillä. Liukkauden merkkinä oli myös tarhassa juoksennellut valkoinen hevonen, joka liukui yli metrin nelikavioliirrossa märkää savikkoa pitkin juostuaan alamäkeen. Hevosen silmistä näkyi vain liu’ussa lähestyvän sähköaidan kuva, vaan eipä tuo tuntunut paljoa liikauttavan hepan pääkopassa päätelleen juoksentelun jatkumisesta, ehkäpä ilmiselvää kenttähevostyyppiä?

Ratsastuksen jälkeen teralaiset kantoivat täyden soppikattilan kämpille koirien kärkkyessä herkullisia läikkymisiä. Nälkäisten teralaisten onneksi kattila saatiin täytenä perille ja mahat täytettyä. Kuten ratsastus myös syöminen tapahtui kahdessa ryhmässä osan ehdittyä edetä jo jälkiruokaan muiden vasta täyttäessä pötsiään pääruualla. Ruokapöydässä opimme vielä eri maastoestetyyppejä ja erilaisten vaativien kenttäkisojen eroja (mm. CCI****, eihän sitä koskaan tiedä kuinka pitkälle teralaiset tästä etenevät 🙂

Hands on experience maastoesteisiin jatkui läheisillä hiekkakuopilla, jossa porasimme, kaivoimme, ruuvasimme, sahasimme, katkoimme ja pystytimme mitä erilaisimpia esteitä oman päämme menoksi (ei kuulosta järin fiksulta, mutta kuka sanoo kenttäratsastuksen sellaista olevankaan?) Lopulta työt jouduttiin keskeyttämään rankkasateeseen, jonka ajaksi teralaiset lehahtivat kuin varpusparvi traktorin peräkärryn alle lukuunottamatta joitain urheita, jotka sitoivat sateessakin esteet kasaan. Vielä oli esteitä rakentamatta, eivätkä lisäsateet luvanneet hyvää liukkaudelle, joten päätimme sittenkin tyytyä tänään hyppelemään tallin ympäristön hiekkapohjaisia esteitä ja säästää sokerit pohjalle (hiekkakuopan maastoesteet).

Löydettyämme vihdoin suojat tai pintelit kaikille hevosille, hyppelimme ratsastuskentän viereisiä tukkeja, renkaita, banketteja, ojia ja portaita. Vauhtia ja vaaratilanteita löytyi jonkin verran, erityisesti hevosten zoomatessa mahanalus täynnä jalkoja estettä päin ja väistäessä sen viime hetkellä. Vauhti-Vili osoittautui nimensä veroiseksi suomenhevoseksi ja nimettiinkin uudelleen Huliviliksi.. Kakun leipominen on jo lähellä, kun Liisa roikkui sivuttain Hulivilin kaulalla, mutta onnistui käsittämättömällä tavalla pungertamaan itsensä takaisin selkään. Useilla metrin alashyppy tai portaiden alastulo oli helppoa, koska vatsassa lentelevien perhosten siiveniskut kevensivät ratsastajaa ja takasivat kevyen kosketuksen hevoseen alastulon jälkimainingeissa.. Kuten kaikki tiet vievät Roomaan, veivät suurin osa kentän ympäristön maastoesteistä ratsastuskentälle, joka välillä oli mustanaan ympäriinsä laukkaavia hevosia, joita yritettiin rauhoitella hypyn jälkeen. Eihän kiehuvaa vesikattilaakaan rauhoiteta laittamalla kantta sen päälle, kuten Cajus tapaa sanoa. Tilanteeseen nähden ikävin sanonta kuului “Kun leikki on parhaimmillaan, leikki pitää lopettaa”.

Hepat hyvin hoidettua pääsimme taas huolehtimaan ratsastajien kurnivista mahoista, jotka täyttyivät lievistä savustusyrityksistä huolimatta, kun paikallinen epäjatkumo fysiikan laeissa tuntui estävän savukaasujen kohoamisen piipussa vai olisiko syynä ollut sateinen ja raskas ilmanala? Jottemme ottaisi huomista maastoesteosuutta niin vakavasti, katselimme koostevideon pahimmista kaatumisista kenttäratsastuksessa. Myös eräässä juomalasissamme on “rohkaiseva” teksti: “kuolema pukee häntä”. Optimismiamme ei voinut kuitenkaan mikään estää; keksimme, että jos menettäisi esim. toisen jalkansa säästäisi jatkossa saappaiden hankintakuluissa. Saunottuaan väsyneet teralaiset kupsahtivat pedin jatkoksi yksi kerrallaan. Aamulla kuulimme eräiden hyppineen koko yön näkemiämme maastoesteitä ja omaavat näin jo hyvän harjoituspohjan..

Sunnuntai alkoi mitenkäs muutenkaan kuin ruokaa odotellessa. Teralaiset olivat ilmiselvästi samaistumassa hevosiin, joilla myös tuntuu olevan vain ruoka ja maastoesteet mielessä? Aamulla jälleen kiemurtelimme koulukuvioita säästäen heppoja iltapäivän maastoesteharjoituksiin. Laukannostot ja pohkeenväistöt videoitiinkin, jotta voisimme oppia mikä meni pieleen (tai mikä sujui, jos sellaista pääsi käymään). Harjoittelimme vielä kevyttä istuntaa, jossa raipanisku flegmaattiselle hevoselle aiheutti Juhalle pukin ja lähes hevosestairtautumiskokemuksen (taas säästyi kakku, pahus).

Ratsastuksen jälkeen jälleen nälkäiset teralaiset ihailivat Jack Russelin koiranpentuja ruokaa odottaessaan (onneksi Suomessa ei syödä koiria). Ruokalevoksi jotkut ehtivät ottaa pienet nokoset kuten koiranpennutkin. Ennen satulaan täydellä mahalla kiipeämistä katsomme kuinka ammattilaiset tekevät sen, eli Cajus esittää balettia hevosella, jolla ei ole juuri koulua menty eikä se tahdo pysyä peräänannossa. Ratsastus näytti kuitenkin sujuvan kohtuu hyvin. Mutta todellisuus on, että hevonen pyrki jatkuvasti pois muodosta ja Cajus sai olla tämän hevosen kanssa koko ajan äärimmäisen tarkkaavainen. Opiskelimme Xenofonin oppeja, joka kertoo usean sivun verran kuinka tulisi käsitellä kuumaa ja herkkää hevosta. Laiskojen ja flegmaattisten hevosten käsittely kuitataan suunnilleen lauseella, että ne toimivat kuten kuumienkin, mutta päinvastoin käsiteltynä.

Vihdoin koittaa humalluttavan hunajan aika, eli paketoimme hevosemme ja itsemme hiekkakuopan maastoesteiden hyppäämistä varten. Maastossa huomasimme joukkoomme eksyneen yhden turvaliivittömän kunniakukkaisteekkarin rytisevällä luonnonlapsihevosellaan. Kukkaisteekkarilla oli lisäksi hassut jalat, mutta maaston jälkeen hymy oli sitä luokkaa, että suurin vaara oli hymylihasten akuutti venähdys.. Monet maastoesteistä olivat uusia myös hevosille, joten vaikeusaste lisääntyi. Joitakin kieltoja syntyi, hepat hilluivat ja esteet kolisivat, mutta homma meni kuitenkin pahemmitta välikohtauksitta putkeen, josta saimme muutaman videopätkänkin todisteeksi. Aikataulut venyivät ja osalla oli jo kiire ratsastamaan paria muuta hevosta (aktiivista porukkaa nämä teralaiset) tai takaisin kotiin useamman sadan kilometrin päähän (teran excuille kannattaa tulla kauempaakin). Osa porukasta jäi vielä katsomaan hiekkakuopille kuinka asiat olisi pitänyt tehdä Cajuksen kouluttaessa muutamaa hevostaan samaisilla esteillä. Videopätkiäkin ehdittiin vielä vilaista, ennen kuin oli jo pakko lopettaa leiri useita tunteja myöhässä..

Olemme oppineet ratsastuksen ohessa myös monia muita lajeja: autolla ajoa, mäkihyppyä, lastenhoitoa, soittoa ja keinuhevosella ratsastusta.. Hevosen kontrolointi tapahtuu kaasulla, jarrulla, vaihteilla, kytkimellä, ohjauspyörällä, joista voi vetää analogioita hevosen kontrollointiin. Alashypyt rinteeseen ovat helpompia kuin tasaiselle, kuten mäkihyppääjillä. Lapsen ei pitäisi itse ottaa namua, vaan odottaa kunnes se hänelle annetaan, kuten annetaan ohjaa hevoselle. Hyvät muusikot soittavat kaikki nuotit, hyvän ratsastajan tulisi ratsastaa jokainen askel erikseen.

Kivaa oli ja kaikki kyselevät jo milloin taas uudestaan . Kaksi päivää ei myöskään tunnu riittävän mihinkään, joten pidempikin pitäisi olla. Jatkossa luvassa voisi olla esim. 10m laskeutuminen jyrkkää hiekkakuopan reunaa, este hiekkakuopan harjan päällä ennen alaspudotusta, ym kivaa..

Mika Huttunen – Frigadelle
Mari Vauhkala – KY
Juha Järvelä – Musti
Tiina Linnanmaa – Dux
Liisa Erkomaa – Vauhti-Vili, Allu
Riikka Hyttinen – Luksor

Leirin Top 10

• maastoesteet
• hevosestairtautumiskokemukset
• alashypyt
• “flegmaattiset” hevoset
• ruuat
• lätyt
• cats and dogs (both actual and it’s raining them)
• ratapölkyt, jakoavain, moottorisaha, jääkaira
• vauhtia Vilillä ja ilman
• kunniakukkaisteekkari luonnonlapsihevosellaan

Tämän jutun kirjoitti Mika Huttunen, email: mika.huttunen(at)iki.fi. Sivua on viimeksi päivitetty 01.09.1999 (Postaus siirretty nykyisille nettisivuille 2.3.2024).