Teran kenttäleiri 22-24.10.1999

Edelliset kenttäleiriläiset Ullalla vahvistettuna eivät malttaneet odottaa lauantaihin, vaan aloittivat jo perjantai-iltana. Arvoimme keskenämme hevosia. Alkuverryttelynä pyörittelimme koulua. Liisa epäili Allun olevan liian menevä ja vaihtoi Mikan kanssa Frigadelleen. Meniköhän ojasta allikkoon, koska Frigadellekaan ei ole hitaimpia hevosia esteillä. Siirryimme puomiharjoituksiin. Erikoisesteiden sijaan olikin tarjolla erikoishevosia, kun Allu jätti puomit väliin. Sillä on puomikammo ja se hyppää kuulemma kerralla kaikkien yli, jos yrittää. Puomien jälkeen esteet nousivat ja hyppyt sujuivat välillä vauhdikkaasti. Ratsastuksen jälkeen seurasi iltapala ja sauna, jossa muutama väsynyt ratsastaja kävi, mutta muut unohtuivat tarinoimaan Cajuksen kanssa mm. kuumista, kuumemmista ja kiehuvista hevosista..

Mika – Allu (Frigadelle)
Liisa – Fridagelle (Allu)
Juha – Muumi
Ulla – Dux
Mari – KY
Riikka – Quaranti

Lauantaina aamiaisen jälkeen kuulimme tarjolla olevan useita nuoria hevosia ja vapaaehtoisia kysyttäessä merkillinen hiljaisuus laskeutui joukkoomme? Tavanomaisen esittäytymiskierroksen sijaan kaavailimme, että jokainen voisi kertoa lähiomaisen nimen, jolle sitten ilmoitetaan, mihin sairaalaan voi tulla katsomaan kokovartalokipsissä lepuuttavaa sukulaistaan. Osa hevosista meni vain tunnin, joten kouluun ja esteille jotkut saivat eri hevoset. Seuraavana ruokalistalla oli kouluratsastusta kahdessa neljän hengen ryhmässä. Tunnilla kuulimme esitelmän siitä, miten hevosta verrytellään, ja opimme, että verrytelyssä ratsun tulee antaa itsestään ainakin 60, ellei 80 prosenttia. Hevonen joka antaa 80 prosenttia, on jo todella hyvä; sellaista herkkua saamme harvoin kokea. Liisakin melkein jäi kyydistä kun ori Gril esitti prosenttilukemansa lisätyssä laukassa….. Muuten vain taivuttelimme, väistelimme, kokoilimme, lisäilimme ja harjoittelimme vastalaukkoja vaihtelevalla menestyksellä videokameran säälimättömän silmän alla. Ihastusta herätti erityisesti lapsihevonen Quaranti (Tintti 4v), joka ei vielä oikein hallinnut kouluratsastuksen kiemuroita. Joka tapauksessa opimme, mitkä kolme asiaa ovat erityisen tärkeät liikkeen suorittamisessa: jos hevosen muoto, tahti sekä ratsastettava tie ovat kunnossa, ei suoritus ole mennyt kovinkaan pahasti mönkään.

Koulutunnin jälkeen nälkäiset ratsastajat raahautuivat mökille syömään Marian valmistamia herkullisia pöperöitä ja kuuntelemaan Cajuksen legendaarisia tarinoita mm. hirven kesyttämisestä. Ruokalevon jälkeen ensimmäinen ryhmä siirtyi satuloimaan hevosiaan, kun taas toinen ryhmä lastasi traktorin perään erilaisia työkaluja sekä tukkeja, joista kyhättiin uusia jännittäviä maastoesteitä jälleen kerran omien päidemme menoksi. Myös videokamera pääsi mukaan seuraamaan armotonta menoamme.

Maastoesteillä ei tapahtunut sen kummempia haavereita, paitsi että Riikka päätti jättää Djinin satulan esteellä, jossa hypätään hiekkakuopan harjanteella esteen yli suoraan jyrkkään alamäkeen. Satulastairtautumiskokemuksen jälkeen heppa ravasi ylpeänä itsestään poseeraamaan videokameran eteen: ‘enkös ollutkin hyvä!’. Mutta kuten Cajus totesi: minkäs hevonen sille voi jos ratsastaja nousee selästä! Vaivasimme päitämme myös tukkiesteellä, jossa hyppy päättyy suoraan metsikköön – ihmettelimme, onko todellakin tarkoitus että ratsastaja kiipeää vauhdissa puuhun, istuskelee siellä hetken ja kipustaa sitten takaisin hevosen selkään jatkamaan suoritustaan… Eräältä metsäpolulta, joka vie kotiin päin, oli tehtävänä kääntää ihan väärään suuntaan ja hypätä upouusi turvekasaeste. Hevosille tuotti ongelmia ymmärtää, että todellakin pitää kääntyä pois kotipolulta, ja näin matka jatkui useampien osalta suoraan kotiin päin. Mika päätti tässä kokeilla Allulla puolitoistapidätettä todettuaan puolipidätteen riittämättömyyden, ja näin hevosen laukattua väärään suuntaa se palasi muutaman sekunnin kuluttua nöyrästi hyppäämään turvekasan yli… Myös Liisa Burmalla sekä Ulla Frigadellella päättivät käydä metsässä rymyämässä muutamaan otteeseen, kun kääntävä apu ei ottanut tehotakseen. Veeralla ja Elinalla vaikeudet keskittyivät siihen, miten saada hevoset ylipuhuttua noiden kamalien maastoesteiden yli. Vauhti-Vili osittautuikin epävauhti-Viliksi. Juhalla ja Muumilla puolestaan oli edellisen esteen jälkeen niin hurja vauhti, että Cajus huusi: ‘vauhti pois!’. Juha otti neuvosta vaarin ja päätti pysähtyä suoraan seuraavan esteen edustalle. Paluumatkalla hiekkakuopan maastoesteiltä kuulimme toteamuksen, että kouluratsastajat taitavat olla vähän nössöjä.

Maastoestekokemuksen jälkeen punaposkiset leiriläiset siirtyivät saunamökin lämpöön saunomaan ja vaihtamaan ratsastuskokemuksia, sekä jälleen kerran syömään herkkuruokia. Illalla masensimme itseämme katselemalla omaa ratsastustamme videolta ja kuuntelemalla Cajuksen kommentteja: ‘tässä ratsastajan käsi on liian kova’, ‘tässä takapuoli jyskyttää aivan liikaa satulaan’ tai ‘siellä olisivat tonnin setelit pysyneet’, kun tarkasteltiin istunnan tiiviyttä. Cajus huomasi, että kummassakin ryhmässä täysveristen estetykkien lomassa sinnitelleen suomenhevoset oikeastaan esittivät parhaat suoritukset; eli niitäkin ihan turhaan aliarvioidaan! Etenkin maastoesteviedot olivat sen verran viihteellisiä, että päätimme katsoa myös edellisen leirin ratsastusvideot. Kouluratsastuksen yli tosin kelasimme, sillä kuten Mari asian ilmaisi: ‘kuka sellaista nylkytystä jaksaa katsella!’

Saunan ja ruuan jälkeen teralaiset kaatuivat sänkyyn odottamaan seuraavan päivän ratsastuskokemuksia.

Sunnuntai-aamu alkoi aamiaisen mutustelulla, jonka jälkeen kiivettiin takaisin selkään hankkimaan lisää kouluratsastuskokemuksia. Frigadelle osoittautui panssarivaunuksi, jonka pidätteleminen käsivoimin ei ole aivan yksinkertaista; Frigadelle totesi vain että ‘kyllä minä tästä suuremman oikeudella lähden’. Mutta tämä oli vain lämmitelyä iltapäivän rataestekisoja varten; lounaan jälkeen rakennettiin pelottavan näköinen rata, joka sisälsi yhden ja kahden laukka-askeleen sarjoja, kolmen ja neljän askeleen suhteutettuja välejä sekä viuhkan. Rataa kävellessämme naureskelimme, miten suoritus oikeastaan heti ensimmäisen esteen jälkeen jatkuu kivalla maastoesteellä (tukkiaita) pois kentältä, sen jälkeen tulee rekka-autonlava tyyliin ‘in and out’ sekä Cajuksen maastofillari… Cajus kehoitti tekemään huolelliset tiet – ‘menkää syvälle kulmaan mutta älkää kiertäkö tuota traileria’. Tosin sekin temppu nähtiin kun Ulla yritti pysäyttää Rubinaa.

Rataesteet osoittautuivat yllättävän hankalaksi; panssarivaunu Frigadelle oli saatu Mikan osaaviin käsiin, mutta Ulla sai vaihdokiksi salamaakin nopeamman Rubinan, joka jokaisen esteen jälkeen päätti kokeilla nopeusennätystä kentän ympäri. Rubina laukkasi kuin viimeistä päivää ja hyppäsi kaikkien eteen tulevien esteiden yli. Lämmittelyksi hyppäsimme jokainen vuorollamme yksitellen kaikki esteet läpi, ja näytti huolestuttavasti siltä, että emme selviä hengissä koko radasta kun yksittäin hyppääminenkin tuottaa mittavia ongelmia. Kaikki selvisivät radasta kuitenkin yllättävänkin tyylikkäästi. Lopuksi paikallinen ratsastaja Jani hyppäsi ratsullaan meidän ratamme verryttelyksi, jonka jälkeen Cajus korotti esteet asiallisiin mittoihin…

Ilta alkoi jo pimetä kun väsyneet teralaiset pakkailivat kamppeitaan lihakset kivistäen ja hyvästelivät isäntäväen. Cajukselta saatiin vielä viimeinen ohje elämän varalle: ‘Muistakaa, että kaikki hevoset kieltävät vasemmalle. Paitsi ne, jotka kieltävät oikealle.’

Ryhmä I: vaihdokit

Liisa – Gril, Burma
Veera – Luksor, Vauhti-Vili
Riikka – Quaranti, Djini
Elina – Dux

Ryhmä II: nelikirjaimet

Ulla – Frigadelle
Mari – KY
Juha – Muumi
Mika – Allu

Tämän jutun kirjoitti Veera Vainio, email: veera(at)iki.fi. Sivua on viimeksi päivitetty 19.11.1999 (Postaus siirretty nykyisille nettisivuille 2.3.2024).