Seitsemän hengen teralaisporukka lähti kokeilemaan lännenratsastusta Lahnuksen ratsastuskoululle toukokuun alussa. Ratsastajien taso oli aloittelijasta hyvinkin kokeneisiin, mutta jokaiselle löytyi sopiva ratsu.

Ennen omaa vuoroamme seurasimme sivusta tuntilaisten ratsastusta. Teimme pikaisia päätelmiä ratsastusasennosta ja käytettävästä termistöstä. Melkein siis mestareita, kun oma kokeilutunti aloitettiin.

Jogi ja looppi olivat monilla hieman vauhdikkaampia kuin olisi ollut tarpeen, eikä woukaan aina toiminut. Pysähdysten, liikkeellelähtöjen ja käännösten lisäksi pääsimme kokeilemaan portista kulkemista. Ainakin oma ratsuni taisi kokemuksellaan pelastaa meidän suorituksen, kun kuski yritti sitä osaamattomuuttaan pilata.

Suomen kevät kääntyi takatalveksi, kun – onneksi vasta – tuntimme loppupuolella alkoi sataa lunta. Viileästä säästä ja lumisateesta huolimatta tunnelma oli kuitenkin lämmin. Kiitos kaikille kanssaratsastajille ja tallille tunnista!

Kuvat: Onni Pihlaja.


Lähde kokeilemaan uutta ratsastuslajia tai verestämään vanhoja taitojasi teralaisten kanssa!

Lauantaina 4.5. iltapäivällä (noin klo 13-15, tarkentuu myöhemmin) lähdemme kokeilemaan lännenratsastusta Espoon Lahnuksen Ratsastuskouluun (Huhtamäentie 29, 02970 Espoo, http://www.lahnuksenratsastuskoulu.fi/). Ratsastus kestää tunnin ja ryhmän koko on max. 8 hlö. Tunnin sisältö räätälöidään osallistujien toiveiden ja taitojen mukaan. Lännenratsastuksessa ei päde englantilaisen ratsastuksen lait, joten tästä kokeilusta saa varmasti uusia elämyksiä niin juuri aloittaneet kuin kokeneetkin ratsastajat!

Kokeilun hinta on 45e/hlö.