Teran issikkavaellus alkoi aamuyhdeksältä hevostenjaolla, laitumella nukkuvien hevosten herättelemisellä ja varustamisella. Kun viimeisetkin tavarat oli saatu pakattua satulalaukkuihin, pääsimme aloittamaan retkemme ja suuntaamaan Vihdin hienoihin metsämaisemiin.

Matka taittui vaihtelevissa maastoissa välillä hitaammin ja välillä vauhdikkaammin. Kuljimme niin pienillä metsäpoluilla kuin isommillakin teillä. Tölttiä pääsimme ratsastamaan sydämemme kyllyydestä ja laukkaamaan hienoilla laukkasuorilla, kirsikkana kakun päällä n. 1,5 kilometrin mittainen vauhdikas laukkasuora jota ratsumme selkeästi odottivat innolla.

Hieman puolen päivän jälkeen pidimme lounastauon Levoinkosken rannalla. Taukopaikalla oli upeat maisemat ja eväämme olivat herkulliset: kokkasimme suppilovahveropastaa, joimme tallinpitäjän Heidin itse tekemää mustaherukanlehtimehua ja jälkiruuaksi oli aamulla paistettuja munkkeja. Samalla kun lounastimme, saivat myös hevoset pitää ansaitun ruoka- ja juomatauon.

 

Evästauon jälkeen matkamme jatkui ja onnistuimme onnekkaasti välttämään lähistöllä olleen ukkosrintaman, vaikka pieni sadekuuro meidät iltapäivällä kastelikin. Olimme kuitenkin varautuneet mahdolliseen sateeseen, joten se ei menoa haitannut. Myöhemmin pidimme vielä toisen lyhyemmän tauon jonka aikana hevoset pääsivät uudestaan juomaan ja myös ratsastajille oli kahvia ja pientä välipalaa tarjolla, mikä maistui sateen jälkeen.

Suuret kiitokset erittäin hienosta vaelluksesta Kotitalli Hersirille; tallinpitäjälle Heidille ja ohjaajallemme Elinalle sekä tietysti issikoille! 🙂


Lähde mukaan 8 tunnin issikkavaellukselle Vihdin Selkiin! Vaelluksen järjestäjänä toimii Kotitalli Hersir, joka on Suomen vaellustallien liitto ry:n Priimatalli-jäsen. Näin Hersirin nettisivuilla kuvaillaan tätä vaellusta:

“Upea ja pitkä kokopäivän vaellus kulkee ensin Kurikan järvelle jossa nuotiolounas, sieltä suunta kohti Haimoota vauhdikkaiden laukkapätkien myötä, Levoinkosken taukopaikallamme pysähdymme nauttimaan nokipannukahveet pienen kosken pauhua kuunnellessamme. Sieltä matka jatkuu Haimoon myllyn kautta kohti Selkiä.

Tämä on pisin päivävaelluksistamme, matkaa tulee n. 33km!!

Tämänkin retken eväissä suositaan luomua ja kasvista.
Muista kertoa toiveistasi eväiden suhteen koska liharuuatkin mahdollisia.”

Vaelluksen hinta on 165€/osallistuja ja mukaan mahtuu korkeintaan kuusi henkilöä, ilmoittaudu siis pian varmistaaksesi paikkasi! Hinta sisältää eväät retken aikana. Vaellukselle voivat lähteä mukaan sellaiset ratsastajat, jotka hallitsevat hevosen itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Painoraja 90kg. Vaellus alkaa aamupäivällä ja paikalla on oltava viimeistään 45min ennen vaelluksen alkua, retkeen on siis hyvä varata käytännössä koko päivä aikaa.

Vaellus järjestetään säävarauksella (liiallinen kuumuus, myrsky tai ukkonen voivat aiheuttaa peruuntumisen). Pyrimme järjestämään kimppakyydit tallille. Maksathan laskun vasta kun ilmoitamme vaelluksen toteutumisesta.

Ilmoittautuminen alkaa 23.5. klo 12:00 ja sulkeutuu 5.6. klo 18:00.


[gravityform id=”48″ title=”true” description=”true”]