Gaudeamus Grand Prix 26.5.1995

Aurinko pilkistää pilven raosta

Perinteiset (toiset) pääkaupunkiseudun akateemiset ratsastusmestaruuskilpailut, Gaudeamus Grand prix, järjestettiin Eriksnäsin tallilla aurinkoisena toukokuun lauantaina.

Osallistujat tulivat TeRa:sta (Teekkariratsastajat), Galoppiuksesta (Lääketieteellisen ratsastajat), Hevoshuijareista (Oikeustieteellisen ratsastajat) ja KY-kannuksesta (Kauppakorkeakoulun ratsastajat). Sekä esteisiin että kouluun osallistuu kolme ratsastajaa kaikista kerhoista, mutta tällä kertaa yhdella kerholla ei ollut riittävästi osallistujia, joten kahden vain kahden parhaan ratsastajan tulokset laskettiin joukkuepisteisiin.

Kilpailussa oli mukana tavallisia tuntihevosia, viisiottelijoiden 120 cm radoilla kunnostautuneita esteratsuja ja muutama Eriksnäsin tallin yksityinen hevonen. Hevosten arvonnassa Utti toimi puolueettomana tuomarina ja veti melkein kaikille Teralaisille yksityishevoset. Ennen arvontaa sovittiin, että pienen Tommi-ponin voi vaihtaa, jos se sattuu pitkälle ratsastajalle. Tommi vedettiin ensin Marjutille, sitten Mikolle ja lopuksi Sallalle, joten ilmiselvästi sen kohtalona oli joutua Teran joukkueeseen. Edellisenä vuonna ratsastajiemme ja hevosten koot eivat oikein sopineet kohdalleen, joten tällä kertaa oli parempi onni matkassa. Tosin Tommi-ponin Duracellit hyytyivät Sallan ratsastaman toisen kouluohjelman aikana.

Estekisa suoritettiin ulkokentällä auringon paistaessa lämpimästi. Rataan, jota oli käytetty alueellisissa kisoissa, kuului seitsämän 70-80 senttistä estettä. Radan virheettä suorittaneet pääsivät toiselle osuudelle, johon käytetty aika ratkaisi sijoituksen. Toinen osuus oli radan kurvikas loppupuoli, jossa muutamat meltei kaatoivat hevosensa oikoessaan kulmia.
Kisat voitti odotetusti TeRan Mikael Pelanti Vanad:lla Outi Tarvaisen tullessa kolmanneksi häviten täpärästi toisen sijan KY:lle. Jenni Eloranta yksityisellä Key-kenttähevosella koki valitettavan tipahtamisen hevosen selästä kolmannella esteellä.

Koulukisan ratana oli helppo B Kerava-92. Ennen maneesissa pidettävän koulukisan alkua synkät pilvet täyttivät taivaan ja aurinkoisen lämmin päivä muuttui tuuliseksi ja hyytävän kylmäksi. Samoin kävi Teran sijoituksille. KY otti peräti kolmoisvoiton, jättäen parhaan Teralaisen Mikko Syrjäsen neljänneksi. Salla Häkkinen (Tommi) ja Marjut Suomalainen (Key) sijoittuivat tasapisteille.

Joukkuekisassa KY-kannus voitti 13 pisteellä, Tera sijoittuessa toiseksi 15 pisteellä, Galloppius sai 16 ja Hevoshuijarit piti häntäpäätä 34 pisteellä. Tera paransi huimasti edellisen vuoden jumbosijaansa, sijoittuen strategisesti toiseksi (voittaja järjestää seuraavan vuoden kisat). Osansa sijoituksesta ratkaisi varmaankin se, ettei Teran joukkue suinkaan ollut juhlivaa ja remuavaa teekkarisakkia, vaan joukossa oli Polyteknikkojen Raittiusseuran aatteita ja vaatteita kantavia. Sijoittuneet saivat ruusukkeet ja esinepalkinnot. Osallistujille jaettiin lisäksi vapaaliput HISH:iin (Helsinki International Horse Show) syksyllä. Edellisenä vuonna jaettiin parhaan miesratsastajan palkinto kisan ainoalle miehelle, mutta tällä kertaa miehet olivat paremmin edustettuina. Estepuolelle Tera olisi voinut jopa lähettää all men (Mika, Mika & Mikael) joukkueensa.

Kiertopalkintoon raapustetaan siis jo toisen kerran KY-kannus, mutta TeRan nouseva linja tullee viemään palkinnon viimeistään ensi vuonna..


Tämän jutun kirjoitti Mika Huttunen, email: mhu@cc.hut.fi.
Sivua on viimeksi päivitetty 7.6.1997 (Postaus siirretty nykyisille nettisivuille 2.3.2024).