Ota Ohjat ry:n säännöt
Nämä säännöt on hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 24.11.2022 ja 9.12.2022.
1. luku – Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Ota ohjat ry. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä yhdistys.
Yhdistyksen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistys on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan
(myöhemmin AYY) piirissä toimiva yhdistys.
2 § Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää hevosharrastusta, hevosmiestaitoja ja kilpailutoimintaa
yhdistyksen jäsenten keskuudessa sekä hevosharrastusta yleisesti kohdistuen erityisesti
opiskelijoihin.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi ja jäsenistön viihtyvyyden lisäämiseksi yhdistys voi järjestää
esimerkiksi kokouksia, koulutustilaisuuksia, opintomatkoja, kursseja, leirejä, ratsastustunteja,
kilpailuja, juhlia, saunailtoja ja muuta virkistystoimintaa sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.
3 § Toiminnan tukeminen
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää maksullisia illanviettoja, myyjäisiä, huvitilaisuuksia
ja asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä vastaanottaa
lahjoituksia ja testamentteja. Lisäksi yhdistys voi kerätä jäsenmaksuja. Yhdistys voi omistaa
toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.
4 § Yhdistyksen kielet
Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
2. luku – Jäsenet ja maksut
5 § Jäsenet
Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset, ulko-, kannatus- ja kunniajäsenet. Varsinaisia jäseniä
voivat olla vain AYY:n varsinaiset jäsenet.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen yhdistyksen toiminnasta
kiinnostunut AYY:n varsinainen jäsen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, jota
ei voida hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi ja joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
Yhdistyksen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toimintaa tukeva henkilö tai
oikeuskelpoinen yhteisö.
Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus.
Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä
annetuista äänistä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut yhdistyksen toiminnassa tai
muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.
Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee hallitus, mutta myös kymmenen (10) yhdistyksen
jäsentä käsittävällä ryhmällä on siihen oikeus.
6 § Jäsenluettelo
Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä luetteloa. Luetteloon on merkittävä kunkin jäsenen
täydellinen nimi ja kotipaikka. Jäsen on velvollinen ilmoittamaan yhdistykselle kotipaikkaansa ja
nimeensä kohdistuvista muutoksista.
7 § Jäsenmaksut
Jäseniltä perittävän jäsenmaksun ja mahdollisen liittymismaksun suuruudesta päättää
vuosikokous erikseen kullekin jäsenryhmälle.
Kunniajäsenet ovat kuitenkin vapautettuja jäsenmaksun suorittamisesta.
8 § Yhdistyksestä eroaminen
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan
merkittäväksi.
9 § Yhdistyksestä erottaminen
Mikäli jäsen ei ole maksanut jäsenmaksuaan eräpäivään mennessä, lähetetään hänelle
muistutus sähköpostitse. Jäsen katsotaan eronneeksi, mikäli hän ei ole maksanut jäsenmaksua
kuukauden kuluttua annetusta maksumuistutuksesta.
Hallitus voi erottaa jäsenen, joka
1) on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut;
2) on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä;
tai
3) ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen
antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
Erottamispäätös on viipymättä toimitettava kirjallisena erotetulle, paitsi milloin erottamisen syynä
on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
10 § Erottamispäätöksestä valittaminen
Erotetulla jäsenellä on oikeus kirjallisesti valittaa päätöksestä yhdistyksen kokoukselle, jonka
täytyy tällöin vahvistaa päätös kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Valitus
on toimitettava hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä kun
erottamispäätös on asianomaiselle annettu tiedoksi ja se on käsiteltävä lähinnä seuraavassa
yhdistyksen kokouksessa, kuitenkin viimeistään kuudenkymmenen (60) vuorokauden sisällä
valituksen jättöpäivästä.
3. luku – Yhdistyksen kokoukset
11 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös
tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Yhdistys pitää
vuosittain kaksi varsinaista kokousta kevät- ja syyskokouksen.
12 § Kevätkokous
Kevätkokous on pidettävä helmikuun aikana. Perustellusta syystä kokous voidaan pitää enintään
kaksi (2) viikkoa ennen tai jälkeen määräajan. Kokouksessa on käsiteltävä ainakin:
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Kokouksen työjärjestys
5. Kuluvan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion päivittäminen
6. Tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja toiminnantarkastajien lausunnon esittely
7. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen
8. Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
9. Muut kokouskutsussa mainitut asiat
10. Kokouksen päättäminen.
13 § Syyskokous
Syyskokous on pidettävä marraskuun aikana. Perustellusta syystä kokous voidaan pitää
enintään kaksi (2) viikkoa ennen tai jälkeen määräajan. Kokouksessa on käsiteltävä ainakin:
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Kokouksen työjärjestys
5. Hallituksen puheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan sekä muiden hallituksen jäsenten
valinta seuraavaksi toimikaudeksi;
6. Kahden (2) toiminnantarkastajan sekä 1. ja 2. varatoiminnantarkastajan valinta seuraavaksi
toimikaudeksi
7. Hallituksen laatima toimintasuunnitelma tulevalle toimikaudelle
8. Hallituksen laatima talousarvio tulevalle toimikaudelle
9. Yhdistyksen liittymismaksujen ja jäsenmaksujen suuruus
10. Muut kokouskutsussa mainitut asiat
11. Kokouksen päättäminen.
14 § Ylimääräiset kokoukset
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, kun hallitus katsoo siihen
olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä tai
kymmenen (10) yhdistyksen äänioikeutettua jäsentä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa
varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä viimeistään kahdenkymmenenyhden (21)
vuorokauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
15 § Oikeudet yhdistyksen kokouksissa
Yhdistyksen kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus kaikilla yhdistyksen jäsenillä ja äänioikeus
varsinaisilla jäsenillä siten että jokaisella on yksi ääni. Valtakirjalla ei voi äänestää.
Kokouksen päätöksellä voidaan myös yhdistykseen kuulumattomalle myöntää läsnäolo-oikeus
sekä puheoikeus.
16 § Päätöksenteko
Yhdistyksen päätökseksi tulee se ehdotus, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä ellei
muualla näissä säännöissä toisin määrätä. Äänten mennessä tasan ratkaisee se ehdotus, jota
kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa, vaaleissa kuitenkin arpa.
17 § Yhdistyksen kokouksen koolle kutsuminen
Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja kokouksessa käsiteltävät asiat, sekä
mahdollinen tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla tapahtuvan
osallistumisen muoto ja ehdot. Kutsu on julkaistava yhdistyksen jäsensähköpostilistalla ja
nettisivuilla vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta, luentokausien ulkopuolella
kuitenkin vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta.
18 § Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous on laillinen ja päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle sääntöjen määräämällä tavalla
19 § Käsiteltävät asiat
Kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat. Kokous voi myös ottaa käsiteltäväkseen
asian, jonka kokous julistaa kiireelliseksi vähintään viiden kuudesosan (5/6) enemmistöllä.
Ainoastaan yhdistyksen kokous voi päättää
1) yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta;
2) kiinteistön luovuttamisesta tai kiinnittämisestä taikka yhdistyksen toiminnan kannalta
huomattavan muun omaisuuden luovuttamisesta;
3) äänestys- ja vaalijärjestyksestä;
4) hallituksen tai sen jäsenen taikka toiminnantarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta;
5) tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä; sekä
6) yhdistyksen purkamisesta.
Päätöstä näistä tai muista merkittävistä asioista ei voida tehdä, mikäli siitä ei ole mainittu
kokouskutsussa. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa tuoda jonkin asian yhdistyksen kokouksen
käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia
voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
4. luku – Hallitus
20 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja,
rahastonhoitaja sekä 3-7 muuta jäsentä. Vain yhdistyksen varsinaiset jäsenet ovat vaalikelpoisia
yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin sekä muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta,
kun he katsovat siihen olevan tarvetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun siitä on tiedotettu hallituksen sopimalla tavalla ja
vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
21 § Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtäviin kuuluu:
1. johtaa yhdistyksen toimintaa ja huolehtia sen asioista;
2. valmistella yhdistyksen kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt
päätökset;
3. hoitaa yhdistyksen taloutta ja omaisuutta:
4. päättää jäseneksi hyväksymisestä;
5. laatia ehdotus yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksi, toimintakertomukseksi ja
tilinpäätökseksi;
6. valvoa toimikuntien ja toimihenkilöiden toimintaa;
7. kutsua yhdistyksen kokoukset koolle tarpeen vaatiessa; sekä
8. edustaa yhdistystä.
22 § Yhdistyksen nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä toisen
hallituksen jäsenen kanssa.
5. luku – Toimihenkilöt ja toimikunnat
23 § Asettaminen, toimikausi ja toimintaan osallistuminen
Yhdistyksen kokous tai hallitus voi erityisiä tehtäviä varten asettaa hallituksen alaisia toimikuntia
ja toimihenkilöitä. Tällöin on määrättävä toimikausien pituudet, kuitenkin enintään kalenterivuosi,
ja toimikuntien osalta vastuuhenkilöt. Toimikunnan toimintaan voi osallistua kuka tahansa
yhdistyksen jäsen.
24 § Luottamus- tai toimihenkilön erottaminen
Yhdistyksen kokous voi perustellusta syystä vapauttaa tehtävästä luottamus- tai toimihenkilön tai
toimikunnan kesken tämän toimikautta, jolloin kokouskutsussa on siitä mainittava. Hallitus voi
vapauttaa vain itse nimittämänsä toimihenkilön tai -kunnan kesken tämän toimikautta.
6. luku – Hallinto ja talous
25 § Toimi- ja tilikausi
Yhdistyksen toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.
26 § Toiminnantarkastajat
Yhdistyksen taloudenhoitoa ja hallintoa valvovat toiminnantarkastajat. Hallituksen on toimitettava
tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen sekä toimintakertomus toiminnantarkastajille kolme (3)
viikkoa ennen kevätkokousta. Tilit on annettava tarkistettavaksi muutenkin pyydettäessä.
Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausunto viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen
kevätkokousta hallitukselle.
7. luku – Erityisiä määräyksiä
27 § Yhdistyksen tunnukset, merkit ja ilmoitustaulu
Yhdistyksen tunnuksista, merkeistä ja virallisesta ilmoitustaulusta päättää yhdistyksen kokous.
28 § Yhdistyksen päätösten moittiminen
Jos yhdistyksen päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä tai jos se muutoin on lain
tai yhdistyksen sääntöjen vastainen, voi yhdistyksen jäsen, hallitus tai hallituksen jäsen nostaa
kanteen yhdistystä vastaan päätöksen julistamiseksi pätemättömäksi. Oikeutta moitekanteen
nostamiseen ei ole sillä, joka on kokouksessa myötävaikuttanut päätöksen tekemiseen.
29 § Sääntöjen muuttaminen
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään
kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä
yhdistyksen kokouksessa, joiden väli on vähintään neljätoista (14) vuorokautta.
Muutosesityksen voi tehdä hallitus, yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista
jäsenistä tai kymmenen (10) yhdistyksen äänioikeutettua jäsentä kirjallisena hallitukselle.
Muutosehdotus on käsiteltävä lähinnä seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.
AYY:n edustajistolla on oikeus esittää näihin sääntöihin muutoksia. Muutetut säännöt astuvat
voimaan yhdistyksen kokouksen hyväksyttyä ne yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
30 § Yhdistyksen purkautuminen
Yhdistys katsotaan purkautuneeksi, jollei kahteen (2) vuoteen ole ollut yhdistyksen kokouksia,
vaikka edellytykset niiden pitämiselle olisivat olleet olemassa.
Niin ikään yhdistys purkautuu, jos yhdistys tekee siitä päätöksen kolmen neljäsosan (3/4)
enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on
vähintään kolmekymmentä (30) vuorokautta. Purkautumisesitys on mainittava kokouskutsussa.
Yhdistyksen purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi siirtyvät sen varat AYY:lle käytettäväksi
näiden sääntöjen 2 §:n mukaiseen tarkoitukseen tai sen ollessa mahdotonta AYY:n piirissä
toimivien yhdistysten toiminnan tukemiseen.
31 § Säännöissä määräämättömät asiat
Yhdistyksen toiminnassa noudatetaan näiden sääntöjen lisäksi soveltuvin osin yhdistyslakia,
kirjanpitolakia sekä tilintarkastuslakia.