Ota ohjat ry aloitti toimintansa Teknillisen korkeakoulun aikaan vuonna 1988. Ensimmäiset 35 vuotta yhdistys kulki nimellä Teekkariratsastajat ry, ja vuonna 2023 yhdistyksen nimeksi muutettiin Ota ohjat ry. Nyt Ota ohjat ry (OHJA) on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) alainen yhdistys ja Suomen suurin akateeminen SRL:n ratsastusseura. Opiskelupaikka Aalto-yliopistossa ei ole edellytyksenä OHJAn jäsenyydelle, vaan toiminnassa on mukana myös varsin paljon jo valmistuneita sekä muiden oppilaitosten opiskelijoita.
Yhdistyksen toiminnasta on vastuussa OHJAn istuva hallitus. OHJA järjestää tapahtumia monipuolisesti ympäri vuoden ja toiminnassa pyritään huomioimaan sekä kaikentasoiset ratsastajat että muuten hevosista pitävät. Jäseniä kannustetaan vaikuttamaan OHJAn toimintaan ja esittämään rohkeasti toiveita.
OHJAn mukana on mahdollisuus kokeilla erilaisia hevosurheilun muotoja hevospallosta akrobatiaratsastukseen. Lisäksi järjestetään leirejä, kursseja ja excursioita, sekä ratsastustunteja eri tasoisille ratsastajille. Toimintaamme voi tutustua tarkemmin toimintasivulla.
Tavoitteenamme on ylläpitää yhteisöä, jossa on mahdollista osallistua yhteisen mielenkiinnon kohteen ympärille nivottuun toimintaan, ja sitä kautta tutustua uusiin ihmisiin ja nauttia yhdessä tekemisen ilosta. Haluamme edistää erityisesti opiskelijoiden mahdollisuuksia hevosharrastamiseen sen moninaisissa muodoissa.
VUODEN TERALAISET JA MUUT PALKITUT
Teekkariratsastajien 30-vuotisjuhlilla palkittiin henkilö, joka on ollut mukana toiminnassa aktiivina ja hallituslaisena monta vuotta, ja jolta löytyy aina kaikkeen ratkaisu.
2006 Minna Aalto
Vuoden 2006 hallitus päätti elvyttää katkolle jääneen perinteen ja palkita aktiivisen toimijan edellisiä tunnustuksia asiallisemmalla palkinnolla.
Palkinto: Perfect Manners -niminen opas hevosten käsittelyyn.
10-vuotisjuhlissa jaettu tunnustuspalkinto: Liisa Erkomaa
Perustelut: Liisa käänsi Teran toiminnan nousuun aktiivisella excursiopolitiikallaan toimiessaan excumestarina vuonna 1995. Hän myös perusti Teran WWW-sivut ensimmäisten urheilualayhdistysten joukossa 1995. Muita maininnan arvoisia ponnistuksia ovat Ruotsin excun järjestäminen 1996 ja joukkueen kokoaminen AIECin kisoihin Irlantiin 1998.
Palkinto: Kompassi naiselle, joka ei tunneilla kuule eikä näe mitään ja on siksi usein hukassa. (Vapaa-aikanaan Liisa harrastaa myös paljon ulkoilua, kuten maratonille treenausta ja hiihtämistä.)
1998 Juha Järvelä ja Riitta Seppänen
Perustelut: Juha ja Riitta ovat aktiivisesti osallistuneet, järjestäneet ja dokumentoineet Teran tapahtumia. Palkinto päätettiin jakaa kollektiivisesti, koska aviopari tekee suurimman osan asioista yhdessä.
Palkinto: Pieni punaviinipullo tunnustuksena erinomaisesti onnistuneesta vuosijuhlaviinivalinnasta.
1997 Panu Korpela
Perustelut: Panu Korpela aloitti ratsastusharrastuksensa käymällä Teran islanninhevosmaastoissa ja innostui niin paljon, että hoiti oman alkeiskurssinsakin järjestelyt osallistujien haalimista myöten päästäkseen aloittamaan mahdollisimman pian harrastuksen tosissaan. Oli myös korvaamattomana apuna hallitukselle Teran isännän roolissa.
Palkinto: Battery-energiajuomaa, jotta vanhakin jaksaa. Panu oli vuoden 1997 syksyllä jo kuudetta vuosikurssia ja tiivisti mukana työelämässä.
1996 Sami Minkkinen
Perustelut: Sami aloitti ratsastuksen vuoden 1995 syksyllä Teran historian ensimmäisellä viiden tunnin miesten alkeiskurssilla. Sen jälkeen hän jatkoi ratsastusuraansa ja osallistui myös Teran toimintaan hyvin aktiivisesti. Kaikki Samiin tutustuneet muistavat hänet iloisena ja energisenä hengenluojana.
Palkinto: Tamagotchi, jotta Samin ei koskaan tarvitsisi turhaan olla toimeton.
1995 Katariina Valtonen
Perustelut: Katariina osallistui aktiivisesti moniin Teran tapahtumiin. Hän on aina yhtä positiivinen ja avulias tekemättä itsestään suurta numeroa. Katariina taitaa myös ensiavun jalon taidon. Vuoden 1995 puheenjohtaja kertoi pienen tarinan koskien Katariinaa: “Eestin exculla Utti ja Liisa olivat unohtaneet hammasharjansa kotiin. Heidän tilanteensa paljastuttua muillekin Katariina ilmoitti ottaneensa kaksi hammasharjaa mukaan ‘ihan vain varmuuden vuoksi’. Niin sitten Utti ja Liisa pesivät loppumatkan hampaitaan yhteisellä lahjaharjalla. Maastossa ollessamme yksi porukasta tipahti hevosen selästä ja loukkasi itsensä. Katariina ensiaputaitoisena päivysti loukkaantuneen seurana avun saapumiseen asti ja kävi seuraavana päivänä jopa sairaalassa katsomassa häntä. Tosin excun luonteeseen kuuluen Katariinakin joutui myöhemmin auttajan osasta autettavan osaan saatuaan lievän aivotärähdyksen pudotessaan.”
Palkinto: Hammasharja, käytetyn tilalle.
MENNEITÄ HALLITUKSIA 1988-
Hallitus 1988
Puheenjohtaja Katri Wäyrynen
Varapj. Minna Uimonen
Sihteeri Vesa Wäyrynen
Rahastonhoitaja Riikka Kaarna
Exqumestari Marianne Elolähde
Hallitus 1989
Puheenjohtaja Katri Wäyrynen
Varapj. Minna Uimonen
Sihteeri Heini Noronen
Rahastonhoitaja Riikka Kaarna
Exqumestari Marita Rautiainen
Hallitus 1990
Puheenjohtaja Marita Rautiainen
Varapj. Minna Uimonen
Sihteeri Tuija Järvinen
Rahastonhoitaja Riikka Kaarna
Exqumestari Marja Tuominen
Hallitus 1991
Puheenjohtaja Nora Jalkanen
Varapj. Helena Sarlin
Sihteeri Sanna Koski
Rahastonhoitaja Riikka Kaarna
Exqumestari Marja Tuominen
Hallitus 1992
Puheenjohtaja Mari Vauhkala
Varapj. Sanna Koski
Sihteeri Liisu Rouhiainen
Rahastonhoitaja Stina Ampuja
Exqumestari Sari Lahti
Hallitus 1993
Puheenjohtaja Helena Sarlin
Varapj. Outi Juntti
Sihteeri Liisu Rouhiainen
Rahastonhoitaja Stina Ampuja
Exqumestari Sari Lahti
Hallitus 1994
Puheenjohtaja Liisu Rouhiainen
Varapj. Helena Sarlin
Sihteeri Jutta Kaikkonen
Rahastonhoitaja Outi Juntti
Exqumestari Salla Häkkinen
Hallitus 1995
Puheenjohtaja Salla Häkkinen
Varapj. Jutta Kaikkonen
Sihteeri Marjut Suomalainen
Rahastonhoitaja Outi Tarvainen
Exqumestari Liisa Erkomaa
Hallitus 1996
Puheenjohtaja Outi Tarvainen/Liisa Erkomaa
Varapj. Salla Häkkinen
Sihteeri Lauri Seitsonen
Rahastonhoitaja Marjut Suomalainen
Exqumestari Mika Huttunen
Hallitus 1997
Puheenjohtaja Marjut Suomalainen
Varapj. Risto Kuosa
Sihteeri Lauri Seitsonen
Rahastonhoitaja Mika Huttunen
Exqumestari Sami Minkkinen
Hallitus 1998
Puheenjohtaja Lauri Seitsonen
Varapj. Outi Tarvainen
Sihteeri Erika Suortti
Rahastonhoitaja Panu Korpela
Exqumestari Mikael Pelanti
Hallitus 1999
Puheenjohtaja Mikael Pelanti
Varapj. Erika Suortti
Sihteeri Silja Holopainen
Rahastonhoitaja Päivi Kokko
Exqumestari Kristiina Saukkoriipi
Hallitus 2000
Puheenjohtaja Päivi Kokko
Varapj. Kristiina Saukkoriipi
Sihteeri Saara Sinervä
Rahastonhoitaja Johannes Frände
Exqumestari Minna Reino
Hallitus 2001
Puheenjohtaja Päivi Kokko
Varapj. Pia Ojanen
Sihteeri Sanna Raunila
Rahastonhoitaja Janne Väänänen
Exqumestari Saara Sinervä/Suni
Hallitus 2002
Puheenjohtaja Sanna Raunila
Varapj. Janne Väänänen
Sihteeri Marianne Juntunen
Rahastonhoitaja Satu Marttila
Exqumestari Pinja Rantanen
Hallitus 2003
Puheenjohtaja Satu Marttila
Varapj. Aura Pasonen
Sihteeri Pinja Rantanen
Rahastonhoitaja Henna Ojala
Exqumestari Sanna Karentila
Hallitus 2004
Puheenjohtaja Satu Marttila
Varapj. Markus Relander
Sihteeri Kirsikka Niukkanen
Rahastonhoitaja Elina Salomäki
Excumestari Anna Ratia
Hallituksen jäsen Sanna Karentila
Hallitus 2005
Puheenjohtaja Satu Marttila
Varapj. Markus Relander
Sihteeri Kirsikka Niukkanen
Rahastonhoitaja Maija Musto
Excumestari Tuomas Hämäläinen
Webbivastaava Aura Pasonen
Hallitus 2006
Puheenjohtaja Janne Väänänen
Varapj. Markus Relander
Sihteeri Kaisa Göransson
Rahastonhoitaja Maija Musto
Excumestari Henna Hämäläinen
Webmaster Anne Myller
Isäntä Tuomas Hämäläinen
Hallituksen jäsen Kirsi Pätsi
Hallituksen jäsen Satu Marttila
Hallitus 2007
Puheenjohtaja Markus Relander
Varapj. Anne Myller
Sihteeri Eeva Gustafsson
Rahastonhoitaja Maija Musto
Excumestari Jukka-Pekka Sallinen
Tiedottaja Laura Fiskar
Hallituksen jäsen Katja Korhonen
Hallitus 2008
Puheenjohtaja Markus Relander
Varapj. Anne Myller
Sihteeri Susanna Laaksonen
Rahastonhoitaja Tomi Pieviläinen / Jenni Järvinen
Excumestari Johannes Hyrsky
Web-master Pyry Ekholm
Tiedottaja Pauliina Väisänen
Emäntä Heidi Nurminen
Hallitus 2011
Puheenjohtaja Enni Oksanen
Varapj. Ylva Norrgrann
Sihteeri Markus Peltola
Rahastonhoitaja Anne Vilnius
Jäsensihteeri Tuire Tapola
Tiedottaja Laura Fiskar
Emäntä Heidi Nurminen
Hallituksen jäsen Liisa Ritvanen
Hallituksen jäsen Terhi Toukola
Hallitus 2012
Puheenjohtaja Enni Oksanen
Sihteeri Terhi Toukola
Rahastonhoitaja Anne Vilnius
Jäsensihteeri Laura Savin
Tiedottaja Markus Peltola
Bilevastaava Pauliina Nisula
Hallitus 2014
Puheenjohtaja Susanna Vesamo
Varapj. Enni Oksanen
Sihteeri Anna Klobut
Rahastonhoitaja Outi Tarvainen
Jäsensihteeri Klaara Viisanen
Emäntä Terhi Toukola
Hallitus 2015
Puheenjohtaja Lari Tuominen
Varapj. Suvi Takko
Sihteeri Kimmo Lavanti
Rahastonhoitaja Susanna Vesamo
Jäsensihteeri Anna Klobut
Hallituksen jäsen Terhi Toukola
Hallitus 2016
Puheenjohtaja Laura Leponiemi
Varapj. Suvi Takko
Sihteeri Kimmo Lavanti
Rahastonhoitaja Heidi Seesto
Jäsensihteeri Mari Luoto
Hallituksen jäsen Katri Ståhlberg
Tiedottaja Lauri Jaamala
Hallitus 2017
Puheenjohtaja Tiiamari Tolonen
Sihteeri Kimmo Lavanti
Rahastonhoitaja Liisa Peltonen
Jäsensihteeri Mari Luoto
Hallituksen jäsen Minna Lantto
Hallituksen jäsen Lauri Jaamala
Hallitus 2018
Puheenjohtaja Eeva-Maija “Eevis” Ekman
Varapuheenjohtaja ja jäsensihteeri Heidi Seesto
Sihteeri Terhi Toukola
Rahastonhoitaja Liisa Peltonen
Hallituksen jäsen Enni Oksanen
Hallitus 2019
Puheenjohtaja Heidi Strengell
Varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja Vilma Alaluusua
Sihteeri Janika Metsola
Jäsensihteeri Heidi Seesto
Webmaster Eeva-Maija “Eevis” Ekman
Hallituksen jäsenet
Essi Rönkkö
Nina Flink
Hallitus 2020
Puheenjohtaja Eeva-Maija “Eevis” Ekman
Varapuheenjohtaja Axel Ojutkangas
Sihteeri Riina Kostiainen
Rahastonhoitaja Taija Närjänen
Jäsensihteeri Matilda Hakumäki
Hallituksen jäsenet
Mikko Närjänen
Heidi Seesto
TERAN/OHJAN HISTORIAA
1989-1999
1989 Teran Excu Tunisian Sousseen
Teran excu Tunisian Sousseen 1989 Matkalle lähti 12 innokasta teralaista. Reissu oli Aurinkomatkoilta ostettu pakettimatka, jota oli räätälöity Teraan varten. Ratsastusta oli neljänä päivänä Soussen ulkopuolella olevalla tallilla, jonka omistaja oli voittanut...
2000-2004
(Työn alla…)
No Results Found
The page you requested could not be found. Try refining your search, or use the navigation above to locate the post.