Miten tämän nyt aloittaisi. Lähdön aika on käsillä: 2021 hallitus perehdytetty, vastuuvapautus myönnetty ja tehtävät jaettu eteenpäin.

Kuluneet kolme vuotta Teran hallituksessa ovat olleet upea matka, joten sallikaa minun olla nostalginen.

Olin aikaisemmin osallistunut teralaisena lähinnä Gaudeamus Grand Prixeihin vuosina 2015 ja 2016, koska ne olivat mielestäni parasta hevosaiheista toimintaa heti Einolan tallin kesäleirien jälkeen. Kun Tera voitti vuonna 2016 ja oli GGP:n järjestysvuorossa vuonna 2017, ehdotin kisoja järjestettäväksi Einolassa. Ja niinhän ne järjestettiin!

Ja voi pojat mitkä kinkerit! Vuoden 2017 hallitus ja muu toimikunta paiski ahkerasti töitä tapahtuman eteen. He muun muassa kirjoittivat niin hyvän hakemuksen, että saimme TTER:ltä ison tukipotin, jonka avulla vietimme huikean viikonlopun. Lauantaina tutustuttiin Einolaan ja toisiimme – ja juhlimme. Nukkumaan käytiin neljän aikaan yöllä, ja sunnuntaina aamulla oli ratojen ratsastus. Olin kohmeloinen ja kolmas.

Innostuksen kipinä Teran toimintaa kohtaan oli syttynyt.

GGP 2017. Kodalla saunan ja paljun jälkeen.
Väsynyt mutta onnellinen? Ratsuna Roko ja ratana K.N. Special.

Tera oli kärsinyt osallistujapulasta ja vähenevästä jäsenkannasta, eikä vuoden 2017 syyskokouksessa meinattu saada hallitusta kasaan. Aikaisemmasta hallituksesta jatkoi 2018 kaudelle vain Heidi Seesto ja Liisa Peltonen. Erehdyin osallistumaan syyskokoukseen riisipuuron houkuttelemana, ja lupauduin kylmiltäni puheenjohtajaksi. Naftaliinista kaivettiin kaksi vanhaa Tera-aktiivia Enni Oksanen ja Terhi Toukola.


Tuore hallitus 2018. Enni, Heidi, Eevis ja Liisa. Terhi puuttuu kuvasta.

Vuoden 2018 teemana oli viimeinen voimannäyte, jonka jälkeen Tera lähtee joko uuteen nousuun, tai pistetään hyllylle. Vielä ei kuitenkaan ollut hyllytyksen aika, koska Tera täytti 30 vuotta. Tässä suurena apuna ja mahdollistajana oli vuosijuhlatoimikunta, jonka suurin huoli oli juomien ja ruuan riittävyys. Molemmat maistuivat, niitä kului ja jäi silti yli, joten oli hyvät juhlat! Tapahtuma järjestettiin pienellä budjetilla hartiavoimin teralaisten kesken, mutta ehkä juuri siksi tapahtuma oli tekijöidensä näköinen ja tunnelma lämmin. Oli ilo ja kunnia kohdata Teran aktiiveja menneiltä vuosilta; heillekin Tera on aikanaan ollut merkityksellinen, ja ilman heitä Tera ei olisi tässä.

Minulla oli alusta asti luotto Teran potentiaaliin. Ratsastusseuran ja opiskelijayhdistyksen kombo on varma hitti; hevostelua pilke silmäkulmassa! 30v. juhlat vahvistivat tätä uskoa, jalo yhdistyksemme täytyi vain tuoda näkyväksi!

Tera 30v. Teran puheenjohtajia kevyessä istunnassa.


Uudet nettisivut.

Kesällä 2018 opettelin käyttämään ystäväni avustuksella WordPressiä, ja Teralle luotiin uudet, ajantasaiset nettisivut. Näkyvyysteko no 1.

Teralla oli kriittinen puute: teltta. Jokaisella varteenotettavalla yhdistyksellä on oltava teltta! Otaniemen yö järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja siihen oli luvassa TTER-rahoitusta. Laadimme siis taideteoksen nimeltä ”hevosen voima”, ja sen esittelyyn tarvitsimme ehdottomasti telttaa. Taideteosta varten käytiin mm. dyykkaamassa käytettyjä ravikenkiä Vermon roskiksesta, kiitos asialle omistautumisesta Heidi ja Liisa! Raha tuli ja telttakin. Näkyvyysteko no 2.

Osallistuimme Aalto Partyyn ja molempina päivinä Otasuunnistukseen uuden telttamme kanssa. Koska resurssimme olivat rajalliset ja orientaatioviikko intensiivinen, edellisvuoden hallituslaiset tulivat hätiin. <3 Tämä taisi olla win-win: me saimme kipeästi kaipaamiamme rastinpitäjiä ja he pitkää ikää. Ainakin itse sain omalla rastivuorollani nauraa vedet silmissä. Fuksit ovat ihania! Panostus orientaatioviikolla näytti merkityksensä Teran uusien illassa, jossa oli ehkäpä ennätysmäärä osallistujia! Näkyvyysteot 3, 4 ja 5.

Vuosi huipentui syyskokoukseen, jota odotettiin kauhunsekaisin tunnelmin. Saataisiinko seuraavalle vuodelle hallitus? – No saatiin! Kun kysyttiin, haluaako joku vielä hallitusskumppaa, löytyi kaksi jäsentä lisää. Teralla oli seitsenhenkinen hallitus kaudelle 2019! Hallituksen uurastus palkittiin, Teran toiminta näytti taas valoisalta.

Vuoden loppuun mennessä Teran jäsenmäärä oli kasvanut 67% ja yhdistys saanut AYY:n tunnustuksen Opiskelijahyvinvoinnin tiennäyttäjänä 2018.

Säästösyistä telttaan painettiin vain Teran logo, koska tarkoituksena oli markerilla kirjailla laitoihin ”TEEKKARIRATSASTAJAT RY”. Hups, jäi tekemättä, ehkä seuraavat hallitukset ottavat tästä koppia. ; )

Innokkaita fukseja (ja tulevia teekkariratsastajia? ; ) kepparirastilla!

Skol! Vuoden 2019 tuore hallitus.

Vuoden 2019 olin Teran hallituksen rivijäsen ja webmaster. Puheenjohtajuus ei ollut mahdollista, koska olin valmistumassa.

Näkyvyystekojen loppuhuipentumana oli ehdottomasti hiihtoratsastus Laskiaisriehassa 2019. Näin merkittävän tapahtuman järjestäminen oli hyvä kurkistus kaupungin byrokratiaan ja vastuukysymyksiin, onneksi tukena ja turvanamme oli Laskiasriehan pääjärjestäjä Vapaateekkarit ja erityisesti kyseisen vuoden puuhamies Eero! Tämän mittakaavan tapahtumassa hallituksella olisi kädet loppuneet kesken ilman teralaisten joukosta löytyneitä reippaita toimihenkilöitä. Kaikkien työpanos palkittiin riemunkiljahduksilla, leveillä hymyillä ja naurulla tapahtumapäivänä. Tapahtuma oli erittäin onnistunut, ja kyllä kelpaa muistella kiikkustuolissa, kuinka toimme hiihtoratsastuksen Kaivopuistoon! Tämä oli Teraa parhaimmillaan: hevostelua pilke silmäkulmassa. Ja vaati se pilkettä hevosalan yrittäjältäkin, että tuo hevosensa Helsingin ytimeen haalarikansan keskelle. Kiitos Maastotalli Prerya ja Marjo Norrbacka!

Muuten vuotena 2019 tapailtiin sitä, miten toimintaa tulisi vakiinnuttaa ja millä keinoin Teran kiinnostavuus säilytetään jatkossakin, kun jäsenmäärässä nähtiin pieni notkahdus edellisvuoteen. Itse pääsin opiskelemaan arkkitehtuuria ja harjoittelin rivijäsenenä olemista. Kun vuodelle 2020 ei ollut tunkua puheenjohtajaksi, ja minulla oli vielä Teralle annettavaa, lähdin ns. sakkokierrokselle.


Suomenhevosia ja haalarikansaa.


Vuosi 2020 on polttomerkinnyt kaikkien verkkokalvolle sanan ”korona”, ja hallitus oli uuden äärellä. Alkuun olin huolissani siitä, miten hallituksen motivaation ja Teran toiminnan käy, kun yhteishenkeä ylläpitävät illanvietot jäävät pois. Yllätykseksemme Tera ei koronasta kuitenkaan kärsinyt, vaan päin vastoin. Vaikka lähes kaikki illanvietot ja rastikiertelyt jouduttiin perumaan, ratsastuksen suosio oli nousukiidossa.

Rakas harrastuksemme on niitä harvoja lajeja, joissa turvavälit pysyvät luonnostaan eikä tauti tartu siihen tärkeimpään harrastuskumppaniin. Silti se mahdollistaa sosiaalisuuden muun kypäräkansan kanssa, ja tallilla kaikki huolet häviävät – ainakin hetkeksi. Tämä näkyi siinä, että parhaimmillaan Teran tapahtumat menivät täyteen 11 minuutissa. Hallitus ahkeroikin vastatakseen kohonneeseen kysyntään ja järjesti yhteensä 17 ratsastustapahtumaa, eli seitsemän enemmän kuin vuonna 2019. Haluan uskoa, että Teran toiminta on tuonut iloa korona-arjen keskelle niin hallitukselle kuin jäsenillemmekin.

Ja siltä koronaltakin vältyttiin, tietooni ei ole tullut yhtään sairastumista tai altistumista Teran tapahtumissa.


Lisäksi hankittiin päheitä seuratakkeja, joita on jo myyty mukava määrä ja takit ovat saaneet kiitosta!


Pitkä matka on siis tultu siitä, kun Teran tapahtumiin ei meinattu löytää osallistujia, ja hallitusta saada kasaan. 2020 jäsenmäärä ylitti maagisen 100 rajan – en tiedä, onko Teran historiassa nähty kolminumeroista lukua sitten ennätysvuoden 1997. Ei ainakaan viimeiseen yhdeksään vuoteen.  

Olin syyskokoukseen mennessä tehnyt periaatepäätöksen, että nyt jään Teran aktiivitoiminnasta pois kokonaan. Olen antanut Teralle sen mihin kykenen, ja nyt on uusien aika viedä Teraa eteenpäin. Naamani on jo niin nähty. : D Päätökseni on pitänyt ja ilokseni olen saanut huomata, että vuoden 2021 hallituksella on intoa ja uusia ideoita! En malta odottaa, mitä kaikkea he keksivätkään. Sen tiedän, että alkutöyssystä huolimatta Tera on nyt hyvissä käsissä. Tekee mieli sanoa uuden hallituksen puolesta stay tuned!

Haluan kiittää nöyrimmin kaikkia, jotka ovat olleet osallisena Teekkariratsastajat ry:n toiminnassa vuosina 2017-2020, hallituslaisista rivijäseniin. Olen oppinut johtamisesta, ryhmässä toimimisesta, tapahtumanjärjestämisestä ja esiintymisestä enemmän kuin olisin osannut kuvitella, ja aina saanut tukea ja apua itseäni osaavammilta ja viisaammilta. Ennen kaikkea olen saanut tutustua upeisiin ihmisiin! Ilman teitä ei olisi Teraa, ja tätä nousujohteista tarinaa.

Tera tulee aina olemaan lähellä sydäntäni, joten enköhän ole jäsenlistoilla vielä pitkään… Kuten ne monet muutkin entiset Tera-aktiivit, joita kohtasin vuosijuhlilla. Toivottavasti nähdään tapahtumissa, ja vuosijuhlilla 2023, kun Tera täyttää 35 vuotta. ; )

Hyvä, parempi, Tera.

Eevis has left the building.

Eeva-Maija “Eevis” Ekman
Puheenjohtajanne 2020