Kesän muuttuminen syksyksi on aina hieman haikeaa, mutta mikä voisi olla parempi tapa sanoa hyvästit menneelle kesälle kuin juhlistaa sitä ratsastusleirin merkeissä! Ratsastusleirit olivat lapsena jokaisen kesän kohokohta, mutta leireily jäi täysi-ikäistymisen myötä, kun nuorille aikuisille ei juurikaan tuntunut olevan omia leirejä. Siispä en pahemmin epäröinyt, kun kaverini lähetti minulle viestin ja kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan Teekkariratsastajien kenttäleirille elokuun viimeisenä viikonloppuna.
En tiennyt osallistujista etukäteen ketään muuta kuin kaverini ja mietin hieman, että kuinkahan muut ottavat minut vastaan, kun en ole teekkari. Huoli oli kuitenkin turha; kaikki olivat tosi mukavia ja meillä olikin oikein kiva leiriporukka, jonka kanssa oli ilo viettää aikaa. (Eivätkä kaikki muut edes olleet teekkareita!)
Kuten lapsuuden ratsastusleireillä, eräs leirin jännittävimmistä hetkistä oli tietenkin hevosten jako. Sain ratsukseni Huovi-nimisen ruunan, jota kuvailtiin sanoilla ”kiltti suokki”. Tämä kuulosti oikein lupaavalta, sillä minulla oli hyppytaukoa takana useampi vuosi ja olinkin toivonut varmaa hevosta, jonka kanssa olisi helppo palautella este- ja kenttäratsastuksen saloja mieleen. Huovi lunasti odotukseni erittäin hyvin ollen kuuliainen ja mukava liikkeiltään. Itseasiassa se muistutti koko olemukseltaan hämmentävän paljon omaa poniani, joten sen selässä tuli oikeastaan melko kotoisa olo!
Leirin ensimmäisellä ratsastustunnilla käytiin heti tositoimiin rataesteillä. Huovi suoritti esteet hyvällä itseluottamuksella ja olinkin hyvin ilahtunut kuullessani, että menisimme koko leirin ajan samoilla ratsuilla. Lauantaiaamuna ohjelmassa oli istuntatunti, mikä tekikin oikein hyvää pitkästä aikaa. Saimme mennä ilman ohjia opettajan juoksuttaessa hevosta liinassa ja oli hauskaa päästä kokeilemaan, miten hyvin hevonen onkaan kuulolla istunnalle.
Kenttäratsastuksen kaikissa osakokeissa on hyvät puolensa, mutta rohkenen väittää, että maastoesteet olivat kuitenkin leirimme odotetuin osuus. Maastoon päästiin ensimmäistä kertaa lauantain iltapäivätunnilla, ja harjoittelimme kaikki seuraavan päivän rataan kuuluvat esteet yksittäisinä. Huovi oli varsin täpinöissään päästessään metsään hyppäämään hevostovereidensa kanssa ja läheltä piti, etten joutunut maistamaan Niinisalon upean kangasmaaston hiekkapohjaa sen intoutuessa tekemään pieniä ilopukkeja, joihin en ollut varautunut!
Viimeisen leiripäivän aamuna pääsimme siis hyppäämään pienen maastoesteradan. Ratsuni ei ollut enää aivan yhtä innoissaan jouduttuaan radalle yksin, mutta muutamaa ohimenoa lukuun ottamatta pääsimme kunnialla maaliin, ja samoin tekivät kaikki muutkin. Ilmat suosivat meitä koko viikonlopun ajan, joten ennen kotiin lähtöä pääsimmekin vielä perinteisen leiriaktiviteetin pariin, uittamaan hevosia! Poutaisesta taivaasta huolimatta syksyinen iltapäivä oli melko viileä, mutta palelevat varpaat unohtuivat nopeasti, kun saavuimme järvelle. Hevoset nauttivat päästessään kahlaamaan ja uimaan, ja heittäytyipä eräs jopa piehtaroimaan veteen! Tämän paremmin ei kesää olisi voinut päättää.
Sanni Hanhisalo
